Aina ei vaan voi onnistua.. Tämäkin päivä alkaa kääntyä pikkuhiljaa vitutuksen puolelle.
Heräsin aamulla kasilta liian lyhyiden yöunien jälkeen juttelemaan sulhon kanssa, joka ei ilmaantunut paikalle.. Odottelin paikalla reilut puoli tuntia, minkä jälkeen painuin takaisin nukkumaan, josta minut häätöi ylös häläri tunnin päästä (häläröidään jos tahdotaan toinen nettiin, koska mun netti maksaa niin pirkuleesti).
Noh, mies sai anteeksi poissaolonsa, oli ollut tekemässä kutsukortteja äitini kanssa. Itse olin kiukkuinen, väsynyt ja nälkäinen.. Ja askartelijoilta loppui liima, joten lähtivät ostamaan lisää. Minä painuin aamupalalle.
Kuppi teetä ja kunnon paahtis piristivät mieltä sen verran, että kerkesin jo suunnitella päivää: tiskaisin keittiön tiskivuoren (kämppis on kiltisti tiskannut koko viikonlopun..), kävisin kunnon lenkillä takapihan kukkulalla, ottaisin pitkän lämpimän suihkun ja ryhtyisin viimein tekemään sitä harjoittelun tehtävää, jonka aloittamista olen lykännyt.
..Ja ketut.
Tiskivuori sai kyytiä, vaikka keittiöstä ei tullutkaan lämmintä vettä. Noh, lämmitän muutenkin tiskiveden vedenkeittimellä, joten ei tuottanut ongelmia. Kämppis lähti töihin ja oli sentään hyväkäs iloinen, että tiskasin. Sitten alkoi ihanien yllätysten sarja: kun tiskit oli tehty, ulkona alkoi sataa. Ei siis lenkille nyt, ehkä myöhemmin? Päätin mennä suihkuun ensin.. Ei lämmintä vettä. Pienen tutkimuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei koko talosta saa mistään lämmintä vettä vaikka kuinka valuttaisi minuuttitolkulla. Lovely.
Ulkona lakkasi satamasta, päätin lähteä lenkille. Vaihdoin lenkkivaatteet päälle, alkoi sataa taas. Viimeinkin se Skotlanti näyttää sateisen puolensa? Ehei.. Aurinko kyllä pilkahtelee ja pilvetkin seilaa millon missäkin, mutta kuurot ajoittuu täydellisesti meidän talon kohdalle aina kun aion ulos.
Lisänsä tähän ihanuuteen tuo se, että talon kaasulämmitys on reistaillut perjantaista lähtien, sitä tuli katsomaan korjaaja joka ronklasi jotain koneessa ja ilmoitti tulevansa tiistaina vaihtamaan jonkun osan ja puhdistamaan koneen ja vaikka mitä. Lauantaiaamusta lähtien ollaan siis oltu ilman lämmitystä, koska siinä vaiheessa kone päätti ettei sitä kiinnosta lämmittää meidän pientä tupaa. Omaa huonetta olen lämmitellyt pienellä sähkölämmittimellä, itsellä kun on neliöitä vain se vajaa 8 niin huone pysyy sentään 10min lämmittämisellä reilu tunnin siedettävän lämpöisenä. Sitten heitetään ponchoa niskaan ja palellaan.
Luonnollisesti tässä vaiheessa ja tässä palellessa ei enää yhtään huvita kirjoittaa sitä saakelin koulutehtävääkään, ja kokemuksesta tiedän että eihän siitä mitään tule jos valmiiksi jo vitittää. Nyt ei siis huvita tehdä mitään, tämäkin netissä roikkuminen maksaa ja kämppiskin on töissä niin siitä ei ole seuranpitäjäksi..
Noh, joskus elämä on tällaista.. huomenna Edinburghiin hääpuvun etsintään, ehkä silloin on jo parempi päivä. Ja jos sen lämmityksenkin sais toimintaan jo tiistaina. Mutta lämmintä vettä mä tarvitsen tänään enkä viimenen päivä!
..Sitte paremman tekemisen puutteessa jatkan tilitystä Skotlannista. Tän piti olla sateinen maa, mutta täällä vaan paistaa aurinko. Pari kertaa on sadellut yöllä ja kerran tai kaks päivällä, yleensä sillon ku oon ollu pitkässä vuorossa töissä. Nytkin se tihuuttelu loppui mutta en viitsi vaihtaa lenkkivaatteita päälle kun sit se alkaa taas..
Anyways, Skotlanti on muuten ihana paikka. Luonto on kaunista, se on joka puolella, vuoret on upeat. Linna on upea. Mitähän vielä.. Sais olla enempi rahaa matkustella ympäriinsä ja katsella kaikkea. Edinburgh ja Glasgow on vajaa tunnin juna-/bussimatkan päässä ja meno-paluulippu maksaa seitsemisen euroa, että ei paha ollenkaan. Edinburgh on ihana, mitä sitä nyt oon kerenny näkee, Glasgow on ihan hieno kans mutta odotin siltä ehkä enemmän sitä Skotlantia mitä täällä maalla näkee.. Noh, onhan se shoppailijan paratiisi, mullei vaan oo rahaa shoppailla :p
Mut se mitä eniten rakastan täällä on aksentti! Se on ihan mahdoton. Mitä nopeammin ihmiset puhuu, sitä vaikeampi niitä on ymmärtää, mutta vaikka ne puhuis hitaastikkin, ei niitä silti aina tajua. Jos luulit osaavasi englantia, tuleppa tänne.. Englannilla kyllä pärjää Englannissa, mutta Skotlannissa saattaa tehdä tiukkaa!
Se aksentti vaan on niin vahva, kummallinen, ja kuitenkin niin kiehtova.. toivoisin että jotain siitä tarttuisi omaankin puheeseen tän vaihdon aikana. Kun tulin tänne, ymmärsin ehkä 60% kaikesta sanotusta, nyt ollaan päästy jo 80-90%:iin. Jos väsyttää niin prosentit laskee taas jonnekin 40:een kun ei jaksa keskitttyä. Hirveästi kuluu ylimääräistä energiaa joka päivä siihen, kun koittaa tajuta kaiken mitä sanotaan.. Well, nobody said it was easy. Ja ihaninta tässä täällä puhutussa murteessa on se, että kaikki sanovat aye! Ihan jatkuvasti :) En ole kuullut yhtään yesiä koko aikana täällä (paitsi matkalla, Lontoossa). Ihmiset sanoo myös paljon "lovely" ja "fine", jota ei tosin äännetä "fain" vaan "fein". Hyvä ääntämisohje on ääntää eenä kaikki minkä olet oppinut ääntämään aana :D
Nyt vois mennä kokeilemaan tuleeko sitä lämmintä vettä, ihan vaan pettyäkseni. Tai mennä peiton alle lukemaan huonoa dekkaria englanniksi. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti