Megapäivityspostaus

Näköjään kulunut iloisesti 18 päivää viime postauksesta. Syyhän on selvä: parempi puolisko tuli viimein käymään täällä ja harjoittelun kanssa on riittänyt hommia myöskin. Tässäpä pientä päivitystä:


Mr. Hurmaava tuli käymään kävelykeppiensä kanssa ja hylkäsi ne heti aluksi meidän eteisen komeroon. Ekat päivät me vaan löhöttiin, koska miä olin päivät harjottelussa ja tulin vasta iltapäiväksi kotia. Herra koitti sitten keksiä tekemistä päiviksi sillä lisäehdolla, että internetiä sai käyttää mahdollisimman vähän, koska se on niin pirun kallista ja sitä oli niin vähän jäljellä. Seurauksena oli hienoja taidekuvia kävelyretkiltä lähiympäristöön:

























Tahtoisin muuten huomauttaa, että bloggerilla on rajattoman vittumaista lisätä kuvia, joten en aio harrastaa sitä paljoakaan tästä eteenpäin.



Noh joka tapauksessa, tein ennen G:n tuloa ylimääräisiä päiviä harjoittelussa, ja tein niitä myös lähtönsä jälkeen, joten sain pari ylimääräistä vapaata niille kahdelle viikolle kun herra oli täällä.

Jatkuu 9.5

Aloitin postauksen viikko sitten enkä saanut sitä koskaan valmiiksi. Tässä pikapäivitystä:

Parempi puolisko oli täällä kaksi viikkoa. Tehtiin pe-ma kestävä retki Ylämaille: mentiin junalla Invernessiin, vuokrattiin auto, ajeltiin ympäri ylämaita ja tultiin takaisin Invernessiin, ja junalla kotiin. Reissu oli mahtava, ja saan siitä ehkä kirjoitettua oman postauksen joskus. Ehkä. Muutenkin oli ehkä parhaat kaksi viikkoa, oli ollut hirveä ikävä niin oli ihana vaan olla ja nähdä jne. Kyllä te tiiätte. Meidän piti käydä monessa paikassa mut olin aina päivät harjottelussa niin päädyttiin sitten vaan oleilemaan illat. Käytiin kyllä Ville Wallacen monumentilla, joka oli hieno, ja vikana päivänä pyörittiin ympäri Edinburghin keskustaa ja Gio tykästyi koko kaupunkiin myös aika paljon. Se oli myös hieno iltapäivä, ja oli aika haikeeta päästää mies takas Suomeen, vaikka itelläki oli enää pari viikkoa jälellä.

Sit oli 5 päivää väliä siitä kun Gio lähti ja Tiia tuli. Siinä välissä ehdin lopettaa haikein mielin mielenterveysnakkilaharjoittelut ja olla kirjoittamatta potilastehtävä-esseetä, eli painoin vaan hirveitä päiviä vikan viikon että sain korvattua ne ylimääräiset vapaat, ja sitten torstaina kun loppui harjoittelu niin Tiia tulikin vapuksi tänne! Meidän piti viettää vappua patonkien kanssa paikallisella kukkulalla, mutta satoi joten oltiin sisällä ja puhuttiin vaan paskaa. Muutenkin löysäiltiin koko ajan ja nukuttiin pitkään ja oltiin ja löllöiltiin. Käytiin kyllä kävellen vuorilla ja joka paikassa jne, mutta oli kiva kerrankin ottaa rennosti. Yhtenä iltana oltiin myös klubilla, ja vielä selvinpäin! Myös Tiian reissusta pitäis kirjoittaa oma postaus myöhemmin. Geil!

Sitten velipoika tuli käymään, ja Tiian oli tarkoitus lähteä seuraavana aamuna takas Bertsaan, mutta Islannin tulivuori oli vähän katellut sen lentoja ja tehnyt purkautumispäätöksiä, joten Tiia ei mennyt mihinkään. Mulla alkoi sitten luennot yliopistolla, mikä on myös huisin jännää ja josta myös pitäis tehä oma postaus myöhemmin, ja Tiia jäi tänne, joten me laitettiin leiri olkkariin ja punkattiin siellä, ja Jukka sai miun huoneen.

Lopulta Tiia pääs lähtemään kotiinsa perjantaina, ja sen jälkeen ollaan Jukan kans löysäilty ja oltu ja kateltu vähän maisemia ja tehty ostopäätöksiä myöskin, mutta aika vähän. Hankittiin myös memberhipit paikalliseen snookerclubiin! Parhautta.

Huomenna Jukka lähtee illasta Edinburghiin ja aamulla lentää takaisin Suomeen, ja sitte miulla on tasan viikko aikaa hoitaa kaikki asiani ja paperihommani täällä ja kaikki esseet silleen asiallisesti kuntoon että saan tarpeeks opintopisteitä kotosuomessa eikä tarttee maksaa kaikkia tukia takaisin. Mut enköhän miä onnistu ku on tiistai ja torstai study-päiviä siks ku näillä on uusintatenttejä, niin siinähän sitä aikaa on hoitaa asiat kuntoon.

Eli kohta pyörähtää vika viikko käyntiin täällä. Haikeita fiiliksiä, mutta toisaalta ihana palata Suomeen - mulla on koko ajan enemmän ikävä kotiin ja Gion luo, ja tuntuu myös siltä että Stirling alkaa pikkuhiljaa olla nähty. Jos ois rahaa matkustella muuallakin niin ois ok vielä jäädä, mutta nyt on vaan superkivaa tulla takas kotiin ja alkaa tekemään töitä ja höösäämään hääjuttuja ja muuta.

Tällasta päivitystä tällä kertaa, ehkä ens viikolla sit taas lisää.

Ilman mielenterveyttä ei ole terveyttä

Ajattelin tässä vapaapäivän kunniaksi tehdä pienen pikapäivityksen nykyisestä harkkapaikasta, mikäli ketään kiinnostaa.

Lueskelin aiempia postauksia ja ajatuksiani tulevasta "mielenterveysnakkilasta". Olen näköjään ollut sekä väärässä että oikeassa. Ihan oikeasti, paikkahan on näiden ihmisten KOTI, totta kai siellä työskennellään viikonloppuisinkin! Eihän mielenterveyskuntoutujaa voi jättää itsekseen viikonlopuksi.. Työvuorot jakautuu aamuun, iltaan ja yöhön, mutta käytännön syistä teen itse enimmäkseen aamua, ja mun työajatkin on vähän erikoiset koska kuljen sairaaloiden välisellä shuttle-bussilla töihin, ja joudun noudattamaan bussiaikatauluja.

Itse paikassa on tällä hetkellä 8 asukasta plus yksi valvonnan alainen joka asuu tuetussa asunnossa vähän matkan päässä. Kaikilla asukkailla on diagnoosina skitsofrenia, ja kaikilla on aika värikäs menneisyys.. Yksi on, kuten jo kerroinkin, sairastunut 13-vuotiaana ja jäänyt sille tasolle. Yksi on karannut Englantiin ja elänyt kaduilla alkoholisoituneena ja narkkarina, yksi on karannut Saksaan ja haettu takaisin CIA:n voimin tai jotain sellaista.. yksi on puukottanut isäänsä ja toinen yrittänyt monet kerrat itsemurhaa (täytyy myöntää että yrittäisin minäkin, jos päässäni kuuluisi jatkuvasti ääniä, jotka käskisivät minua vahingoittamaan itseäni ja tappamaan itseni..) Kuitenkin suurin osa on nyt aika tasaisessa vaiheessa ja kuntoutumassa, ja kaikki ovat ihmisinä aika mukavia ja yrittävät parhaansa toipuakseen.

Kokonaisuutena paikka on yllättävän mielenkiintoinen harjoittelupaikka. Ehkä vähän kasvun paikka myös. Meillä on myös hätähälyt, joita on kannettava jatkuvasti mukana. Kahdella lasketaan tällä hetkellä lääkitystä, joten odotellaan vaan että milloin napsahtaa ja alkaa tapahtua. Sitä karkailevaa tyttöä on vahdittava jatkuvasti ettei se lähde taas jonnekin ulkomaille. Elämä on päällisin puolin tasaisen rauhallista mutta pinnan alla kiehuu yhdellä jos toisellakin.. Tällaista täällä :)

Aurinkoa ja makaroonia

Hiphei!

Tiesinhän miä että mistä tässä vitutuksessa oli kysymys.. vapaapäivien puutteesta! Oon puurtanu uudessa paikassa viime keskiviikosta asti ja ainut vapaapäivä oli pääsiäissunnuntai. Kaikki vapaat illat on menneet esseen parissa. Ilmankos sitä alkaa olla ihan knackered ja scunnered ja kaikkea! Nyt kun tänään aurinko viimein paistoi, pääsin kotia ja tiesin että seuraavan kerran on töitä tiistaina, sain kupillisen makaroonia ja toisen teetä eteeni ja jalat nostettua ylös niin alkoi olo kummasti helpottaa. Nyt jos sais vielä tän päänsäryn pois niin kyllä olis nannaa.

Ja ylihuomenna mun rakas kultamurunen tulee tänne! Hirveet suunnitelmat jo minne kaikkialle hänet vien. Oon tehny myös extravuoroja töissä niin että saan yhden ylimääräisen vapaan kummallekin viikolle, ehdin siis olla ihanaiseni kanssa yli puolet kummastakin viikosta! Ensi viikonloppuna suunnataan Ylämaille Invernessiin, jossa on kaiketi pakko käydä pällistelemässä myös sitä kuuluisaa Loch Nessiä, ja jos vielä rahat riittäis siihen et tultais länsirannikon kautta takaisin niin omnomnom ja matkaan vaan.

Jotta tästä ei tulisi liian positiivissävyinen postaus, lisään hieman valitusta rahattoman ihmisen elämästä. Viime aikoina totaalinen varattomuus ja miinuksella eläminen on alkanut ketuttaa sen verran, että siinä missä muut postaa listoja viimeisimmistä hankinnoistaan, postaan minä listan asioista joita todella tarvitsisin ja joihin ei vain ole rahaa.

1. Kengät.
Todella, aivan todella tarvitsisin ensinnäkin uudet kävelykengät. Kävelen täällä joka paikkaan, väittäisinpä että kymmeniä maileja päivittäin, ja jalat alkavat oikeasti kärsiä kaksi vuotta sitten Berliinistä ostetuissa puhkirakastetuissa mustissa kengissä. Tarvitsisin siis kävelyyn kunnolliset, mutta myös nätit kengät. Halpikset eivät käy, koska ne hajoasivat tällä kävelyllä heti. Ja rahaa ei ole :S
Tarvitsisin myös uudet kesäsandaalit. Tämänhetkiset ovat kolme vuotta vanhat ja ostettu Jyväskylästä kirjoitusten jälkeen - myös puhkirakastetut. Olivat kalliiit mutta hyvinpalvelleet.
Juhlakengät olisivat myös hyvät. Tämänhetkiset on ostettu yläasteella, koska muistan käyttäneeni niitä kuoron esiintymisissä. Toimivat edelleen hyvin, mutta hieman nuhjuiset ovat kyllä..
Kertooko tämä jotain minusta? Se kertoo sen, että minulla ei ole kenkiä. Mitä se ei kerro on se, että olen ihminen joka rakastaisi kenkiä, jos rahaa olisi. Ostaisin kymmeniä ja taas kymmeniä kenkiä, jos nirsot jalkani löytäisivät hyvin istuvat kengät ja olisi vielä rahaa ostaa ne. Mutta kun ei..

2. Ruoka
Kyllä minulla ravintoon on rahaa, juuri ja juuri. Mutta ei kunnon ruokaan. Makaronia ei lasketa. Papuja ei lasketu. Riisiä ja pakastevihanneksia ei lasketa. Soijaa ei lasketa. Tarvitsen LIHAA, kunnon verisen pihvin ja tuoreita kasviksia! Tahdon kerrankin omistaa tarpeeksi rahaa voidakseni ostaa aineksia kunnon salaattiin ja paksuun pihviin. Jos saisin valita, tiputtaisin pastan ja perunat lähes täysin ruokavaliostani ja eläisin hedelmillä, jogurtilla, lihallakanallakalalla ja salaateilla.. Valitettavasti kaikki edellämainitut ovat liian kalliita meidän menuun useammin kuin kerran kuussa.

3. Vaatteita
Tavallisia vaatteita minulla on kohtuullisesti. Kauniita vaatteita melko vähän. Kaikki vaatteeni ovat käytännöllisiä, yhdisteltävissä ja ok normaaleja. Mutta haluaisin ostaa kauniita mekkoja! Boleroja! Hameita! Vöitä! Laukkuja! Okei.. näitä en oikeasti tarvitsisi muuten kuin mielenterveyden kannalta. Mutta tarvitsisin alusvaatteita. Pikkuhousuja, sukkia, ehkä rintsikoitakin. Ikinä ei tunnu liikenevän rahaa vaatteisiin. Tarvitsisin jotkut casual- tyyliset housut. Omistan tasan yhdet, ja töissä ei saa käyttää farkkuja, joten näillä mennään.. Tarvitsisin myös pari nättiä juhlamekkoa juhlatilaisuuksiin, joita onneksi osuu meikäläisen kohdalle harvoin.

Oh, ihan oikeasti tarvittavien asioiden määrä jäikin aika vähäiseksi, mutta niitä tarvitsisinkin sitten kipeästi. Kenkiä hennon ostaa aina joskus maksimissaan kerran vuoteen, kuten listasta näkyy, ja sinne listalle kuuluisi myös talvikengät, jotka ovat myös yläasteajoilta, mutta onneksi talvi on tältä vuodelta ohi, joten niitä kerkeää miettiä lähempänä ensi joulua. Myös terveellistä ja herkullista ruokaa tarvitsisin ihan oikeasti. Uskon että painokin putoaisi helpommin, jos olisi varaa vähentää hiilareiden ja rasvan määrää ja lisätä kanaa, kalaa, lihaa ja kasviksia ruokavalioon. Sehän on selvä.. mutta kun rahaa ei ole.

Ylläolevien lisäksi haluaisin mielelläni ja muka tarvitsisin ehkä uusia meikkejä, vaikka meikkaankin harvoin, koska nykyiset ovat ajalta Ennen Saksaa eli jotain kolmisen vuotta vanhoja. Sitten tarvitsisin uuden repun, mutta en suostu luopumaan vanhasta rakkaasta hengenpelastaja-repustani. Uusi sateenvarjo olisi tosi käytännöllinen Skotlannissa, uuden hiiren läppäriin tulen tarvitsemaan hyvinkin pian ja uusi kamera olisi tosi kiva, vaikka vanhakin toimii ihan ok vielä.

Mutta ne kengät.. ah..
postaanpa tänne huvikseni kuvia kengistä, joita ostaisin, jos olisi rahaa..

Riitasointuja, epävirettä

"Jos olisin puu, taipuisin ääntäsi vasten.."

Miä taivun täällä vähän kaikkien ääntä vasten. Jotenkin yksinäisyys iskee välillä vasten kasvoja niin rankasti, että puhun pyörryksiin kenet tahansa tielleni osuvan. Joskus siitä on hyötyäkin - tilitin harkkapaikassa mun heikkoa rahatilannetta ja nyt ne ruokkii miua ilmaseks ja kokkaa kilvan skotlantilaisia ruokia, jotta pääsisin maistelemaan mahdollisimman montaa kansallisherkkua.. Aikovat kuulemma palauttaa mut kymmeniä kiloja painavampana kotia :D

Muutenkin on taas vähän ankeat fiilikset. Tiesin haukkaavani aika ison palan päättäessäni hoitaa vaihdon, häitten järjestelyn ja kaiken muunkin yhtä aikaa, mutta silti välillä stressi painaa selkärankaa vinoon väärästä kohden. Suomen päässä kaikki on saanut jo tarpeekseen aiheesta meidän häät, joten touhuan täällä pakonomaisella vimmalla itsekseni kaikkia muka tärkeitä juttuja.
Vaihtoasiat vie myös oman aikansa, ei niinkään itse harjoittelu mutta kaikki joskus turhalta tuntuva oheissälä, kuten vaihtoraportin kirjoittelu ja typerät kirjalliset tehtävät. Kamppailen vielä sisätautien potilastehtävän parissa, koska olin ensimmäiset neljä viikkoa niin hukassa etten saanut aikaiseksi aloitettua sitä ajoissa. Onneksi loppusuora häämöttää, minkä jälkeen voinkin keskittyä pitämään päiväkirjaa mielenterveysharjoittelusta, jotta saan väännettyä asiallisen potilastehtävän myös siiitä parin viikon päästä.. Ajatuskin oksettaa. Kirjaimellisesti.
Sitten jaksan vielä huolehtia raha-asioista, lähinnä siitä ettei rahaa ole ja mistä sitä saisi, ja miten kesällä, mitä jos tienaan liikaa ja puolison tuet laskee ja mitä velkoja lähdettäis maksamaan ekana pois ja saadaanko edes mitään säästöön ja mites se verokortti.
Niin ja joudun ehkä puuhaamaan myös siirtohakemuksia pariin amk:hon heti tuossa toukokuussa kun tulen Suomeen, mutta niistä en jaksa vielä stressata kuin ihan wee bit ajatustasolla.
Ja suurin stressinaihe on tietenkin oma kultainen supermieheni joka aiheuttaa taas lisää harmaita hiuksia Suomen päässä, tahtomattaan tosin. Kunhan saan sen tänne niin hellin ja halin sen piloille enkä päästä takaisin Suomeen enää ikinä..... Hirvittävä ikävä. Ja järkyttävää miten vaikea olikin selvitä pääsiäisen yli kun soittelu Suomeen on niin kallista ja kaikki mun rakkaat oli Lapissa nettiyhteyksien ulottumattomissa. Tuskaa ja kyyneliä..

Jaksanpa myös vainoharhailla ja stressata kaikista maailman pahoista asioista, joita voi tapahtua. Kuulemma mun harjoittelupaikkaan murtautui pari vuotta sitten illalla joku huumehörhö joka raiskasi toisen yöhoitajan ja yhden naispuolisen potilaan pahasti sekä varasti ison kasan lääkkeitä. Nyt meikäläinen kiittää ohjaajaa siitä että mun iltavuorot on laskettu minimiin, sekä tarkistelee hysteerisesti asunnon molempien ovien lukkoja tasaisin väliajoin ja harkitsee oman ovensa lukittuna pitämistä muulloinkin kuin yöllä (sänkyhän on puolen metrin päässä ovesta, joten jos jostain kuuluisi pelottavaa meteliä, ehtisin mainiosti lukitsemaan oven noin puolessatoista sekunnissa..)... Viime yönä en saanut oikein nukuttua kun toinen toistaan karmivampia mielikuvia kaikista maailman pahoista asioista vyöryi mieleen, alkaen siitä että mitä jos joku ryöstää kämppiksen matkalla kotiin tai vaanii takapihalla ja kolkkaa ja raiskaa sen ja tulee asuntoon avaimilla, ja loppua ei oikein ollutkaan, jossain vaiheessa taisin rauhoittua hetkeksi niin että ehdin nukahtaa. Hetken jo mietin että millä helvetillä tämän saa loppumaan ja yritin miettiä mitä me sanotaan harjoittelussa pakkomielteisille, että ajattele jotain muuta, mutta eihän se auttanut. Joko alkaa seura tehdä kaltaisekseen?

Oikeasti tarvitsen vain vähän sosiaalista elämää, pari kunnollista vapaapäivää ilman stressiä typeristä paperitöistä, yhden tai kaksi kylmää siideriä ja kunnon juttuseuraa, mielellään oman rakkaan niin että voisi siinä samalla vähän haliakin ja saada helpotusta tähän toisen ihmisen kosketuksen tarpeeseen, jonka kokee aina uudelleen ja uudelleen ollessaan kauemmin yksin.. Ja joka aina pistää miettimään, miten kipeästi kosketuksen tarpeessa olisivat kaikki yksin elävät, kaikki surulliset vanhukset vanhainkodeissa, pitkäaikaissairaat osastoilla, kaikki ne joilla ei ole ketään..
Itse yritän koskettaa mahdollisimman paljon työssäni. Halata, ottaa kädestä, edes laittaa käden olkapäälle tai kädelle. Usein se merkitsee todella paljon enemmän kuin tajuavatkaan ne, joilla on joku tärkeä ihminen elämässään. Joku jota koskettaa, ja joka koskettaa.

Apuva!

Kertokaa joku mistä nuo kommentit näkis suoraan? Ettei tarvi kahlata joka vitin tekstiä läpi nähdäkseen onko joku kommentoinut..

What if there was no time?

Voi vittu nyt menee hermot bloggeriin. Kirjoitin just helvetin pitkän päivityksen viime viikon tapahtumista ja blogger ei halunnut tallentaa sitä. Kiitos nam. Nyt viimestään alan olla tosi knackered ja scunnered eli ihan vitun fed up. EN jaksa kirjoittaa uudestaan, olkaa ilman, sikäli kun joku näitä koskaan lukee. Tässä pikaversio:

Häähumua viikonloppu täynnä. Parempi puolisko hermostui lopulta, nyt häät pannassa. Kutsujen tekstit ja saatekirjeet valmiit+ tulostettu ja kutsut lähtee ensi viikolla, sitten odotellaan vastauksia. Hääkampaus varattu Peicco&Lumicci- nimisestä paikasta, kokemuksia liikkeestä kiitos! Nyt olen kurkkuani myöten koko häähommaa ja lueskelen vain häämessuilta saamaani skottien hääraamattua (älypaksu häälehti joka kattaa käytännössä kaiken), koska sillä ei oo minkäänlaista kosketuspintaa meidän häihin eli aivot lepää.

Uusi harkkapaikka, kävin tutustumassa maantaina, aloitin keskiviikkona. Kiva ohjaaja, ihana henkilökunta, ok asukkaat, useimmilla skitsofrenia. Ekan iltavuoron jälkeen missasin kaksi viimeistä bussia, koska ne ei koskaan tullut, joten lähdin sitten seikkailemaan vieraan kaupungin keskustaan etsimään rautatieasemaa. Löytyi, odottelin vikaa junaa tunnin, tuli myöhässä, en saanut ostettua lippua, pääsin tuurilla ilman koska oman aseman lippuautomaatti rikki. Teen tästä episodista joskus paremman päivityksen kun jaksan. Edellisen harkan essee vielä tekemättä. Pitkäperjantai ja pääsiäismaanantai töitä, sunnuntai vapaa mutta pyhitetty esseelle ja vuokraemännän vierailulle :P

Kyllä, tuo oli pikapäivitys. Nyt varsinaiseen marmatukseen.

Mua vaivaa taas joku koti-ikävä/rakas-ikävä/saamattomuustauti/väsymys, tai ehkä nuo kaikki. Ei huvita tehdä mitään.. Kotiinpäästyäni vaivauduin sen verran että laitoin pyykkiä pyörimään. Pakollisten naamakirjapäivitysten jälkeen kuuntelin vaan musiikkia ja makasin sängyssä, ja olikin aika iso kynnys lähteä hakemaan pyykit kylmästä keittiöstä. Ripustin ne telineineen omaan huoneeseeni, koska se on tällä hetkellä talon ainut lämmin paikka. Tietenkään pesukone ei pessyt pikkareita kunnolla vaan ne on ällöt. En tiedä mitä tekisin tälle, energia ei riittäis asian ajattelemiseen. Ja kyllä, nukuin 9 tuntia viime yönä.

Mulla on ihan hirveä ikävä rakasta Latte macchiattoani, varsinkin nyt kun se on Lapissa ja tiedän etten voi jutella sille netissä milloin haluan, tai edes koskaan, vähääkään. Pappalassa kun on tietokone mutta ei nettiyhteyttä, mitäs pappa sillä. Ikävä myös Lappiin, epistä että kaikki muut pääsee. Tahtoisin laskettelemaan ja lumeen ja kaikkea :( Noh, onneksi miekkonen edes tulee tänne viikon päästä, käydään hakemassa se Edinburista kämppiksen poikaystävän autolla. Onneks on ihana kämppis, luojalle kiitos siitä! Nyt en jaksaisi mitään ällötystä.

Jotenkin on vaan energia loppu. Fyysisesti kyllä jaksais mutta tää asia on mind over matter, pää ei kestä. Pitäis tehdä sitä kouluesseetä mutta en saa uskoteltua edes itselleni että koskisin koko asiaan ennen sunnuntaita. Tänään iski myös vakava rahapula, kun nostin rahaa tämän kuun vuokraan (syy vuokraemännän vierailulle) ja tajusin että tili tyhjeni melkein tyhjäksi, koska nostin puntia mutta euroina tililtä lähteekin enemmän.. Plus pankin omat veloitukset nostosta.. En tiedä yhtään mistä taion rahaa ruokaan tai ensi kuun vuokraan. Laskuihin mulla on £80, toivottavasti se riittää, niidenkään tarkka määrä ei oo vielä selvinnyt.. Oon yrittäny säästää ja on mulla sentään nyt ruokaa niin ettei pitäis tarvita kaupassakäyntiä ennen herra G:n tuloa, mutta se syö kyllä sen verran enempi kuin minä että sitten on viimeistään mentävä.. opiskelijan elämä on joskus niin paskaa.

Tämän hetken suosikkibiisi on Coldplayn What if, joka kertookin kaikille laulun tietäville kaiken tarpeellisen myös viimeaikaisista fiiliksistä. Lisättäköön, etten voi kuunnella sitä enää bussimatkoilla ja odotteluaikoina, koska menin pesemään mp3-soittimeni työvaatteiden mukana ja kyllä, kokeilin toimiiko se, ja nythän se ei siis enää toimi. Paska juttu. Biisi siis soi päässä 24/7, nyt opettelin sanat ulkoa jotta en tulis hulluks kun en voi kuunnella sitä, niin ainakin voin laulaa hiljaa tai vaikka vähän kovempaakin.

Tuosta biisistä tuli myös mieleen mietteitä siitä nykyisestä harkkapaikasta.. Se on siis mielenterveyskuntoutujien kodinomainen asuinpaikka, tarkoituksena olla viimeinen askel ennen normaalielämää. Siellä opetellaan ihan tavallista elämää, opetellaan tietämään oma lääkitys ja ottamaan se ajallaan, suunnittelemaan rahankäyttöä, kokkaamaan itse, jopa niin pieniä asioita kuin nousemaan aamulla sängystä, pukeutumaan itse ja huolehtimaan hlökohtaisesta hygieniasta. Suurimmalla osalla asukkaista on diagnoosina skitsofrenia.. Yksi asukkaista pääsee muuttamaan omaan kotiinsa ensi viikolla, muilla sellainen on jossain kaukana tulevaisuudessa. Tänään sitten kuulin, että eräs tyttö, joka on ollut aika takertuva muhun ja muutenkin jotenkin.. omituinen, vielä normaalia skitsoakin omituisempi, on sairastunut skitsofreniaan 13-vuotiaana, eivätkä hänen aivot ole kehittyneet sen jälkeen juurikaan ollenkaan. Tyttö on siis nyt 26 ja edelleen teinin tasolla, minkä lisäksi lääkitys aiheuttaa hätäisyyttä ja sössötystä..
Itse jotenkin koen nämä tällaiset jutut koskettavina. Jotenkin tuo What if nyt sitten linkittyi näihin ajatuksiin, tai toi niitä esiin, kun siinä puhutaan näistä samoista aiheista.. ja mietitään, että "what if there was no time, no reason or rhyme?" Asioita, jotka tavalliselle ihmiselle on usein vaikeita, mutta ei ylitsepääsemättömiä.. kuten kolmas säkeistö: "every step that you take could be your biggest mistake. It could bend or it could break, but that's the risk that you take.." Tavallisellekin tallaajalle tuo on aika asia mietittäväksi, välillä, mutta mielenterveysongelmiin sairastuneelle se voi olla ylivoimainen. Sitä yhtäkään askelta ei voi ottaa, koska jos se osoittautuu isoksi virheeksi, siitä ei ehkä pääse yli ollenkaan - se voi olla tappavaa. Tavallinen ihminen yrittää, erehtyy ja yrittää uudelleen, kaatuu ja nousee, kokeilee ja oppii. Mieleltään sairas ei uskalla yrittääkään, ja jos yrittääkin ja kaatuu, se voi olla siinä. Siihen sitten jäädään vaan makaamaan ja odotetaan että joku ajaa yli..

Kuvassa jonkun vihanhallintakeinoja naapurikadulla. Joku pieni lipasto palasina plus tuhottomasti ikkunalasia. Jos vilkaisee ylös, huomaa että ylimmän kerroksen yläikkuna on rikki ja peitetty jollain muovilla.. Miksi lienee pitänytkin viskata lipasto ikkunan läpi? Etenkin tuo miesten shampoo (pieni sininen pullo oikealla) oli aika curious yksityiskohta, oliskohan tässä ollut joku ihmissuhderiita kyseessä..

Yhteenvetona noista pohdinnoista ja mun synkeistä fiiliksistä oli ehkä vain se, että mietityttää mitkä kaikki asiat altistaa tuollaiselle, ja miten sitä on itse säilynyt ja kuinka säilyisi vastedeskin suht tervejärkisenä.. Miten tällainen normaali minä ymmärtääkin hiljentää tahtia, kuunnella musiikkia, hellittää vähän, avautua blogiin? Päästä mieltä painavien asioiden yli, eikä antaa niiden ottaaa valtaa.. Tänään tuntuu tältä, mutta huominen on ehkä jo parempi.