Kotona ollaan!

Eli lento pääsi lähtemään ajallaan tuhkapilvistä huolimatta ja kotiin päästiin onnellisesti. Maanantaina 17.5 oli siis Edinburgin lentokenttä vielä suljettuna, mutta se avattiin iltapäivällä. Miun lento näkyi Edinburin lentokentän omilla sivuilla aikataulussaan olevana ja ok maanantai-iltana, mutta RyanAirin sivut ei tietenkään löytäneet koko lentoa eivätkä muutenkaan pystyneet käsittelemään bookingiani millään lailla. Tein siis viimeiset pakkailut maanantai-iltana, jännitin lennon tilannetta ja pohdin paniikinomaisesti pitäisikö soittaa RyanAirille ja varmistaa vielä - lentoyhtiö itse ratkaisi tilanteen olemalla tavoittamattomissa kymmenen aikaan illalla, joten päätin luottaa lentokentän omiin nettisivuihin ja lähteä matkaan.

Juteltiin siis kämppisten kanssa vielä viimeiset tunnit, ja uudenpi kämppis kokkasi meille jotain intialaista herkkua ja teki mulle siitä vielä eväsleivät. Sitten puoli yhdeltätoista rinkat ja muut kamppeet niskaan - 25 ylimääräistä kiloa, yritin kuvitella sen kaiken hartioiden sijaan lantion seudulle painamaan luita ja potkimaan kylkiluita, ja uskoin ymmärtäväni hiukan siitä miltä raskaana ollessa tuntuu.. beibifever helpotti kummasti hetkellisesti. Sitten sanottiin heipat kämppisten kanssa (silleen äkkiä ja välttäen ylimääräistä kosteaa vetistelyä) ja jännittyneenä kävelin  lyllersin juna-asemalle. Juna oli aikataulussaan ja melkein tyhjä, olihan se viimeinen juna Edinburiin koko iltana. Edinburissa tietenkin missasin sen juuri hetikin saapumiseni jälkeen lähtevän bussin lentokentälle, koska en ihan tarkkaan tiennyt mistä yöbussit lähtivät, ja jouduin etsiskelemään paikkaa hetken.

Täytyy kuitenkin sanoa, että tuli haikea ja aika hieno fiilis kun odottelin siellä Edinburin keskustassa sitä seuraavaa yöbussia 45 minuuttia. Istuin raskausrinkkoineni jossain betoniportailla ja kuuntelin Beethovenia, taivas oli tumma ja tähtikirkas ja ilma oli lämmin.. kaupunki sykki elämää vaikka oli maanantai-ilta.

Noh, sitten taas menoksi, bussiin ja kohti kenttää. Kentällä majoittauduin check-in pisteiden ja infotaulujen viereen, mutta joku kusipää oli päättäny NUKKUA juuri niillä ainoilla penkeillä, jotka olivat virtapistokkeen vieressä, joten istuin muutaman tunnin lattialla pyörien netissä ja katsellen How I Met Your Motheria, jossa olin jäänyt surkeasti jälkeen nettirajoitusten takia Skotlannin-aikana. Joo, yritin aluksi nukkua mutta kuka nyt oikeasti malttaa jos pitää jännittää sitä että lähteekö oma lento ollenkaan? Joka jakson jälkeen piti rampata infotaululla toteamassa ettei sielä vieläkään lukenut mitään.

Lopulta kuitenkin check-innit avattiin ja tämä aikainen matolintu sai kerrankin napattua hyvän paikan jonon alkupäästä, kyllä kannatti. Tsekattuani itseni sisään menin yläkertaan, josta olisi löytynyt mukavan lokoisat ja pehmeä kahvilan penkit niin nukkumiseen kuin sarjojen katseluunkin.. well.. no can do. Kiitos nälättömyydestä kuului täysin kämppikselle, jonka namit intialaisherkkueväsleivät pitivät nälän loitolla kun kaikki kahvilat olivat kiinni.

Eipä siinä sitten muuta. Lento lähti ajallaan, löysin jopa oikealle portilla (jossa sain vilunväreitä tajutessani olevani suomalaisten ympäröimänä.. mikä karmea fiilis!), pääsin kuin pääsinkin koneeseen ja Suomessa tutustuin maailman rumimpaan lentokenttään, Tampereen Pirkkalaan. Terve Suomi, kiva kun nähdään, koska pääsee taas pois?

Onneksi vastassa oli maailman ihanin mies maailman tyhmimmän koiran ja tutuimman vanhan auton kanssa hakemassa meikäläistä kotiin. Ilmakin oli mukavan sateinen, ei siis tarvinnut istua paahteessa matkalla Tampereelta kotiin Jyväskylään. Kotona olikin sitten maailman ihanin olla, vaikka pieni pyörähdys ruokakaupassa aiheutti muljahduksia sydänalaan - Skotlanti oli SITTENKIN halvempi kuin Suomi, voi hyvänen aika. Ensimmäinen viikko meni totutellessa korkeaan hintatasoon, opetellessa jälleen katsomaan ensin vasemmalle tietä ylittäessä (ei edelleenkään luonnistu kovin hyvin) ja nautiskellessa suomalaisista ruoista. Ja tietenkin paperihommia hoitaessa..

Niin ja sitten miehelle oli tullut kutsu vielä johonkin lisähaastatteluihin kouluunhakemisen johdosta, joten heti seuraavana päivänä hurautettiin Kuopioon. Mies teki testinsä ja miä tapasin melkein pitkäaikaisinta ystävääni joka asuu Kuopiossa, me tytöt ostettiin kesälomasiiderit ja juotiin ne puistossa. Kuopiolla oli oikein kunnon promoilmat päällä, ne yrittää ylipuhua meitä muuttamaan sinne.. Saa nähdä kuinka käy. Sitten mies pääsi kokeestaan, käytiin syömässä ja jätskillä ja kotimatkalla vielä uimassa. Kiva suomalainen kesäpäivä :)

Että tällaista pehmeää kotiinpaluuta.. Ensimmäisellä viikolla silmille pamahti myös kiusaaja nimeltä Opinnäytetyö, ja kärsijätoverini olivatkin hoitaneet jo paljon käytännön asioita alta pois ja pääsimmekin tekemään aikataulutuksen. Nyt tämä Opinnäytetyö on pantu osiin ja jaettu ja kirjoittaminen ja lähteiden etsintä olisi aloitettava päivänä x ensi kuuta ja saatava valmiiksi kesän aikana.. Oh my God. Sen lisäksi ensi perjantaina olisi lääkäritentit kirurgiasta ja anestesiologiasta, tänä perjantaina verkkokurssin ensimmäisen tehtävän palautus ja vaihtoraporttikin olisi palautettava. Niin ja se siirtohakemus Savoniaan kuun loppuun mennessä. Niin ja olihan meillä häätkin tulossa.. Joo, pehmeä lasku. Taidan jatkaa nyt sen verkkotehtävän vääntämistä ja jatkaa sitten noihin muihin hommiin..

It's getting closer..

..nimittäin lähtö, ja tuhkapilvi! Nyt on melkein koko Irlannin ilmatila sekä länsi-Skotlannin ilmatila suljettu.. Onneksi, ONNEKSI en ole lentämässä Glasgowsta! Edinburin kenttä on vielä ainakin auki, saa nähdä miten tilanne ehtii kahdessa päivässä muuttua..
Nyt kaikki siis auttamaan ja puhaltelemaan ja piereskelemään tuhkapilveä pois!!! Mun on pakko päästä kotiin :(

Nyt sit siivoilemaan kämppää ja jännäämään vuokraemännän vierailua ja kattomaan minkälainen riita saadaan aikaseks niistä laskuista ja mitä miä lopulta päädyn maksamaan.. Ja minkälaisia päätöksiä tuo tuhkapilvi tulee tekemään..

I'll be counting up my demons, hoping everything's not lost.

Tuhkamunapilviä ja rahaongelmia

Noniin, kylläpä se tulivuori taas puhaltelee pilviään tännepäin.. Uutisissa luvattiin että osa Britannian ilmatilasta suljetaan ehkä sunnuntaista tiistahin. Parempi olis sitten sulkea tuo Down South eli Englandshire eikä kuvitellakaan koskevansa Skotlandian ilmatilaan. NII. En vaan oikeesti kestä jos mun lento peruuntuu. Meen jököttämään sinne kentälle joka tapauksessa niin pitkäks aikaa että pääsen koneeseen ja kotiin. Tai sit uin kotiin... Tuliskohan porukat hakemaan mut Norjasta..

Sitte kämppis soitteli vähän kaasuyhtiöön ja ilmeisesti meidän kaasu- ja sähkölaskut on muka taivaissa. £84 per naama, mitä helvettiä, landlady silloin lupaili että maksimissaan £70 yhteensä kuussa.. Joopa joo. Tämä ei jää tähän tämäeijäätähän.. Mistä minä tuollaisiksi rahoiksi muutun >:/ Ja sitten pitäis muka maksaa viiskymppiä ekan kahen viikon kaasuista vaikka kolmannella viikolla ilmeni että masiina on ollut jotenkin rikki ja kuluttanut enemmän kuin normaalisti. Keskustellaan tästä huomenna vuokraemännän kanssa.. Oon normaalisti kiltti ja rehellinen ihminen mut tässä konkurssissa on sanottava, että jos tästä ei päästä sopuun, saatan luvata sille maksaa maanantaina pankkiin ja sitten vaan tylysti maksaa vähemmän. Ei helvetti oikeesti jotain järkeä tähän hommaan nyt. Eipä niillä oo mun yhteystietoja Suomeen, millä ne multa niitä rahoja jälkeenpäin peris.. Pitää nyt kattoa.

Tällasta tällä kertaa. Oon taas yritäny lukea sitä anestesiologiaa kun se kiinnostaa edes hiukkasen enemmän ku sisätaudit. Saattaa mennä jopa läpi. Sisätaudit tuskin menee.. En oikein ymmärrä mistä tää motivaationpuute tulee mutta just nyt ei oo oikein hyvä olo taistella sitä vastaankaan..

Oon vaan niin väsynyt tähän odottamiseen ja rahaongelmiin ja yllättäviin ongelmiin ja kaikkeen maholliseen..

Top 10

Parantumattomana internet-addiktina ja kotiinlähtöä odotellessa (tj tasan 3), listaan tänne top kympin asioista joita eniten kaipaan Suomessa ja joihin aion iskeä kiinni kuin sika limppuun kun palaan kolmen päivän päästä. Jos tämän listan olisi uskaltautunut tekemään aiemmin, olisin ehkä vain alkanut itkeä ja vaihtanut lentolipun aikaisempaan. Nyt luulisin sen olevan melkein turvallista.

1. Oma rakas.
Tämä tuskin tarvinnee selittelyjä.

2. Sauna
Kliseistä, mutta totta. Valitettavasti olen auttamatta sauna-addikti ja jos ikinä muutan pysyvästi ulkomaille, sinne on pakko saada jostain se sauna. Muuten ei elämästä tule mitään.

3. Oma suihku
Tämä saattaa kuulostaa oudolta, ellei tiedä meidän tämänhetkisestä suihkusta täällä Skotlandiassa. Täällä on nimittäin säädettävä suihku ja veden lämpötila just eikä melkein ennenkuin astuu kopperoon. Jos viaton suihkuuntuja nimittäin tahtoo vaikka hiukkasen viileämpää vettä ja liikauttaa lämpötilan säädintä millimetrin sadasosan, sataa niskaan jäätymispisteessä olevaa vettä ja sitten saadaan mukava kokemus avantouinnista skotlantilaisessa suihkukopissa. Jos taasen viluinen suomalaisparka saunan ja kylpyammeen puutteessa tahtoo hitusen lämpimämpää vettä, on vuorossa kiehuvan kuumaa sadetta josta kuumat lähteetkin olisivat ylpeitä. Eikä tässä vielä kaikki: onneksemme (?) suihkun lattiakaivo ei vedä (eikä sitä saa auki puhdistusta varten), joten suihkun lattialla lilluu koko toimituksen ajan mukavan lämmin 0,5-1,5cm kerros lämmintä vettä pitämässä varpaat lämpiminä..
Joo, mulla on ikävä meidän omaa suihkua.

4.6. Ruisleipä
Tämäkin on kliseistä, mutta ymmärtäkää ihmiset, että meidän suomen huushollissa ei syödä muuta leipää kuin Vaasan ruispaloja. Oikeasti ei. Jos jonkun toisen värinen/merkkinen/mallinen leipä eksyy sinne, se teloitetaan ja kieritetään öljyssä ja (höyhenissä?) hyvin nopeasti. Siispä ensimmäiset kaksi viikkoa skotlantilainen vaalea/hieman tummempi/kokojyväinen paahtoleipä oli mukavaa vaihtelua, mutta sitten se alkoi tympiä. Minä tarvitsen ruista. Nyt heti.

5.7. Karjalanpiirakat
Melkein ainut ruoka jota olen ulkomailla kaivannut niin kovin että olen itse vaivautunut tekemään. Mulla kulkee jopa mukana toimiva resepti, jolla saadaan paikassa kuin paikassa näitä ihania ruttuturpaleivoksia aikaiseksi kunhan jostain löytyy ruisjauhoja ja riisipuuroriisiä. Täällä ollessa en ole jaksanut väkertää: kunhan pääsen kotiin, syön näitä tuhansia.

6.4. Internet.
Oikeasti tämä kuuluisi ylemmäksi listalla, mutta en jaksa vaihtaa enää. Täällä on niiiiin kallista pitää väliaikaista internettiä, ja sitten pitää joka hetki kytätä ja tarkistella että paljonko on jäljellä ja voi ei, nyt en voi taas olla kauempaa että riittää loppukuuksi. Oi sitä onnea, kun pääsen Suomeen ja läväytän meidän laajakaistan auki ja pidän sitä 24/7 auki ihan vain siitä ilosta, että voin. Vaikken edes käyttäisi sitä. NII.

7.8. Tuoremaito
Täällä iskukuumennettu maito on halvempaa, eli se joka säilyy huoneenlämmössä avaamiseen asti. AINUT hyvä puoli siinä on se, että sitä voi ostaa litratolkulla kaappiin eikä tarvitse käydä kaupassa ikinä. Muita hyviä puolia siinä ei ole. Ja koska se on halvempaa, se on luonnollisesti sitä mitä miä täällä juon.. Ah miten tulen nauttimaan tuoremaidosta Suomessa..

8.9. Arki-iltaisin pitkään auki olevat kaupat
Kuka idiootti keksii laittaa kaupat kiinni neljältä arkipäivänä? Ja pitää niitä lauantaisin auki kahdeksaan? Skotlantilainen. Kiitos tästä. Varmasti kaikki kahdeksasta neljään asti töissä olevat eli suurin osa väestöstä rakastavat sitä tosiseikkaa, että kaupat ovat auki kahdeksasta neljään. Kiitos Suomi, joka osaa pitää ne auki vähän pidempään.

9.5. Subwayn työntekijät, jotka osaavat kysyä KAIKKI kohdat erikseen
Ehkä tämä tuntuu pieneltä asialta, mutta miua oikeasti vituttaa kun täällä ei osata kysyä kaikkea. Pitää ihan ITSE muistaa mainita että haluaa subinsa paistettuna, jos tahtoo sen siten saada. Ja jos haluaa saada suolaa tai pippuria tai oreganoa tai muuta ylimääräistä, sekin pitää muistaa itse. Kyllä elämä täällä skotlandiassa on vaikeaa!
Edit: kohtana 5. on ehdottomasti puhtaat kattilat ja pannut sekä ihanat terävät painavat ruokailuvälineet
Kävinpä tiskaamassa tässä välissä ja muistin tämän. Tässä talossa ei ole kukaan pessyt kattiloita eikä pannuja sataan vuoteen joten ne ovat pinttyneen likaisia, rasvaisia ja vanhoja eikä niissä ole teflonia. Vihaan niillä kokkaamista ja niiden pesemistä - odotan vain pääsyä Suomeen omien ihanien puhtaiden ja hyvien ruoanlaittovälineiden kimppuun. Kaipaan myös kovasti meidän laadukkaita kalliita teräviä ruokailuvälineitä näiden rimpuloiden sijaan.!

10. Ilma, joka edes joskus lämpenee kesäksi yli 20 asteen, eikä yleensä vaihtele kovasti päivän aikana
Täällähän sade saattaa iskeä ihan yllättäen. Aamulla katsot ikkunasta että onpas kaunis päivä eikä pilven pilveä, ja puolen tunnin päästä kun lähdet ulos läjähtää hirmuinen rankkasade niskaan. Ja kun perut kaikki ulkoilmasuunnitelmat ja päätät majoittua sisälle kaakaon ja leffan kera, alkaa aurinko paistaa. Ja silloin kun se paistaakin, ei se ainakaan lämmitä, vaikka pitäisi muka olla kesä. Haistakaa nyt jo.. Tahdon Suomen ilmaston. Ainakin silloin kun sataa niin sataa sitten koko päivän, ja jos paistaa niin siitä sateestakin varoitellaan isoilla pilvillä näkyvästi monta tuntia ennenkuin se läjäytetään niskaan. Ja kesällä aurinko joskus jopa lämmittää, kuten tänä viikonloppuna, jolloin en tietenkään itse ole Suomessa.

Kiitos nam. Tähän loppuun lisäys, että ihan aivan kohta ja juurikin pian menee lopullisesti hermo tähän touch padiin. Valitettavasti oikea hiiri on myös niin paskana, että oli vaikea valita kumpi vituttaa enemmän, ja päädyin ottamaan touch padin väliaikaisesti käyttöön. Vituttaa jo nyt. Eikö KENELLÄKÄÄN muulla touch pad hyppäytä hiirtä randomista kesken kirjoittamisen jonnekin aivan muualle vähintään joka toinen minuutti????!?

"When everything feels like the movies, yeah you bleed just to know you're alive.."

Viimeistä viedään. En oikein osaa olla. Tykkään saapumisesta, mutten lähtemisestä. Tykkään matkustamisesta. Aina matkalla jonnekin. Nyt junnaan vaan paikallaan ja odotan että vikat päivät kuluu, tahtoisin olla jo kotona tai sitten jäädä vielä tänne, enkä olla näin välitilassa.. Olen kai jotenkin koukussa siihen tunteeseen kun saapuu jonnekin uuteen, aloittaa uudelleen, alkaa opettelemaan asioita uudestaan. Kun ei vielä tiedä miten kaikki toimii, mistä saa mitäkin, mitä tulee tapahtumaan ja löytämään. Jonkun mielestä se olis ehkä pelottavaa, ja moni on kehunut mua kauhean rohkeaksi kun uskallan vaan ottaa ja lähteä tänne tietämättä mistään mitään etukäteen, mutta ollakseni rehellinen.. viimeiseen asti melkein pelkäsin, että tästä tulisi liian helppoa, kun kaikki puhuvat englantia, ja olin melkein helpottunut kun en ymmärtänytkään skottiaksenttia juuri nimeksikään. Luulen, että siitä asti kun repäisin itseni ensimmäisen kerran irti ja lähdin vapaapudotuksella Saksaan, miun äidinpuolen suvulta perityt levottomat jalat sai siivet, enkä tiedä milloin tälle tulee loppu, jos koskaan.

Tänään oli tällainen levoton päivä taas, niinkuin viimeiset päivät aina on. Pakkasin. Purin. Ei mahdu. Pakkasin uudelleen. Ei mahdu vieläkään. Purin. Siivosin. Sotkin uudelleen. Kämppis tuli auttamaan, pakkasin vielä kerran. Nyt mahtuu. Katsottuani pari tuntia sänkyä vasten makaavaa rinkkaa teki mieli joko purkaa se vielä kerran, ettei huone näyttäisi niin autiolta, tai heittää se selkään ja lähteä samantien. Istua kaksi päivää Edinburin lentokentällä odottamassa koneen lähtöä.

Pakkausoperaation jälkeen yritin tehdä kouluhommia. Aloitin viimeisen esseeni. Tiedän, se olisi pitänyt aloittaa viime viikolla. Tai kolmea viikkoa sitten. Tai oikeastaan ehkä maaliskuun lopussa. Mutta, noh.. tässä kävi taas näin. En päässyt alkua pidemmälle, koska aamulla heti herättyäni olin viimeistellyt edellisen esseeni ja lähettänyt sen opettajalle, ja jotenkin henkisesti tuntui siltä, että olen osani tänään tehnyt.. Nojoo, en tietenkään ole, mutta en saanut vakuutettua itseäni siitä, joten se siitä. Katsoin liikaa Greyn anatomian jaksoja, ne loppuvat kesken huomenna ja mitäs sitten? Yritin lukea ihaniin lääkäritenttien uusintoihin, jotka ovat viikon päästä perjantaina. Naistentautien lääkäritentti tietenkin meni läpi, mikäs siinä kun on motivaatiota, ja anestesia ja sisätaudit alittivat riman viheltäen mennessään. Nämä uusinnnat olisi tietystä syystä melkein pakko päästä läpi. Motivaatio silti 0. Luin anestesiaa. Pidin tauon. Luin lisää, ulkona. Aurinko meni pilveen. Katsoin Greytä. Yritin lukea lisää. Luovutin ja siirryin nettiin. Kävin syömässä, ja kun tulin takaisin, en muistanut mitään lukemastani. Yritin vielä vähän. Luovutin lopullisesti. Ehkä. Harkitsin rinkan uudelleenpakkaamista, tekemisen vuoksi.

Järkevän ei-kouluaiheisen tekemisen loputtua tuli se ikävä, mitä olen yrittänyt vältellä. Kotiin! Nyt heti! Aeeeerr.. Aloin kirjoittaa blogia, jottei tarvitsisi miettiä mitä seuraavaksi tekisi. En jaksaisi lähteä minnekään, en jaksaisi olla yksin. Haluaisin vain kotiin. Haluaisin vuorille. Haluaisin matkustaa aina vaan ikuisesti pysähtymättä, kyllästymättä, nähdä ja kokea ja haistaa ja maistaa kaiken, mitä tässä maailmassa on. I want to live life, never be cruel.. I want to live life, be good to you.

Ai niin, ja kävin muuten iltasella sanomassa heippoja mun lempparikukkulalle tuolla takapihalla. Kyllä miä sinne vielä palaan, huomenna, sunnuntaina, ehkä maanantainakin. Mutta pitää aloittaa hyvissä ajoin.. Aurinko oli laskemassa puiden ja vuorien taakse, ja heitteli vielä säteitään pitkin kukkulaa. Jänikset  Sidit juoksentelivat iloisesti ympäriinsä syömässä ruohoa ja pelästymässä miua. Kun pääsin kukkulan laelle, aurinko valaisi koko nurmialueen, ja tuuli.. kaikki oli niin kaunista, etten voinut kuin itkeä vähäsen, varsinkin kun vuoret olivat taas niin kauniit ja kutsuivat minua, ja tiesin, että kestää kauan, ennenkuin näen ne taas.. Nojailin puuhun ja pillitin, ja sitten tunsin itseni vähän tyhmäksi ja pyyhin nolona silmäni, ja kaikki jänikset Sidit katsoivat minua tyhmänä ja juoksivat pensaiden alle..
Sitten lähdin kotiinpäin ja tein yhdelle jänikselle Sidille karhunpalveluksen. Kuvittelin nimittäin taas olevani jossain elokuvassa :D (pikkusiskoani lainaten, "sun elämä on taas ihan ku jotain elokuvaa", välillä sitä ylpistyy ja luulee oikeasti olevansa elokuvassa.. niinkuin nyt..) Pensaikosta nimittäin kuului koiran haukuntaa, oli kuulunut jo jotain vartin. Lähdin kotiinpäin, mutta miun kotipolku vei ihan sen pusikon ohi, josta koiran haukunta kuului. Ensin meinasin kävellä ohi, mutta sitten uteliaana ihmisenä kiinnostuin tietenkin siitä mikä sitä koiraa niin haukututtaa ja missä sen omistaja on. Siinä sitten liehui toinenkin koira, vinttikoira, sen pusikon ympärillä ja vinkui.. Ja sen ensimmäisen koiran haukku kuulosti aika raivokkaalta ja epätoivoiselta.
 Kiertelin sitten puskaa ja yritin nähdä vilauksen siitä haukkujasta. Selvennykseksi siis, että se koko lähialue oli ihan täynnä vanhaa korkeaa heinää, satunnaisia piikkipuskia ja niiden raatoja sekä muutamia pieniä puita. Ensimmäien ajatukseni oli, että haukkujakoira olisi jotenkin jäänyt kiinni tai jumiin jonnekin, tai jopa sidottu jonnekin, joten yritin paikallistaa haukun lähteen. Kun pääsin tarpeeksi lähelle, huomasin että Haukun Lähde oli pieni mustavalkoinen koira, joka ei ollut kiinni missään, ei näyttänyt loukkaantuneelta ja oli muutenkin oikein liikkuvainen. Helpotuin ja meinasin jo lähteä kotiin, mutta sitten se koira alkoi liikkua ja kierrellä sitä ryteikköpusikkoa, jonka vieressä oltiin.
No, kiersin tietenkin pusikkoa itsekin ja ihmettelin että perhanaako se haukkuu ja missä sen omistaja on. Missä sen omistaja on. No, minua tuntemattomille ihmisille voin kertoa, että mun mielikuvitus laukkaa usein, ja kovaa, ja aika monesti se tulee hulluksi ja alkaa laukkoa pukitellen ja sekopäisenä. Niin kävi nytkin. Aloin kuvittelemaan, että ehkä se omistaja makaa siellä pusikossa ja sille on käynyt jotain, eivätkä ne koirat suostu jättämään sitä, ja yrittävät herättää sen haukulla? Joo, näin käy yleensä elokuvissa. Myönnettäköön, että joskus niin käy myös oikeassa elämässä, ei kuitenkaan mulle. Onneksi.
Kiertelin siis aikani niiden koirien kanssa pusikkoa, eikä siellä näkynyt ruumiita eikä haavoittuneita eikä yksinkertaisesta mitään, vaikka en ihan keskelle nähnytkään. Yhtäkkiä ne koira hävisivät sitten pusikon toiselle puolelle, ja hetken päästä tulivat ulos.. juosten täysiä jäniksen perässä.
Joo, se siitä haavoittuneesta omistajasta tai sidotusta koirasta :D Haukkuisin minäkin raivokkaasti jos jänis menis piiloon sellaseen piikkipuskaan etten pääse keskelle. Noiden koirien onneksi minä olin toisella puolen pusikkoa ja ne ovelat tajusivat mennä toiselle puolelle, niin että jänöparan oli pakko tulla ulos piilostaan.. Anteeksi, jänis. Onneksi se pääsi pakoon. Vinttikoira melkein sai sen kiinni, mutta sillä jackrusselilla ei ollut mitään mahiksia.

Että sellaista. Nyt mulla ei ole enää mitään kerrottavaa. Anteeksi ja kiitos niille jotka on kahlanneet koko tekstin läpi. Nyt kun loppui kerrottava, loppui myös tekosyy kirjoittaa tänne, joten pakko alkaa keksiä jotain muuta tekemistä.

Tai josko vaan menisi nukkumaan..

Viimeistä viedään

Noniin, viimeinen viikonloppu Skotlannissa pyörähtää käyntiin! Huomenna on paikallisten uusintatenttipäivä joten meillä ei ole luentoja, mikä tarkoittaa miulle tietenkin pitkää viikonloppua. Maanantaina on vielä aamusta puoleenpäivään luentoja jostain aivan turhasta ja sitten tapaan jonkun herra Tärkeän, joka allekirjoittaa miun vaihtopaperit ja kaiken maailman lippuset ja lappuset joilla todistan työskennelleeni hurjasti täällä ollessani ja jotka pitää sitten raahata mukana Suomeen ja kuljettaa kopioineen erinäisille tahoilla, ennenkuin voi saada vaihtoaikatukirahan loppuosan ja muutenkin vaihdon hyväksytyksi.

Huomenna ajattelin tehdä koepakkauksen jotta näen, kuinka iso osa tavaroista ei mahdu mukaan. Yksi essee olisi myös työn alla vielä, ja se olis kaiketi tehtävä loppuun ennen maanantaita. Muuten viikonloppuna ei oikein mitään järkevää tekemistä.. :S en kai oikein tajunnut miten vaikea tämä viimeinen viikonloppu voi olla. Pitänee käydä vielä kaikissa kivoissa näteissä paikoissa ja viettää vaikka laatuaikaa kämppisten kanssa viimeistä kertaa. Sununtaina on kaiketi siivottava ja pakattava ja noin, ja sitten elettävä vain ihan kiltisti ja siististi maanantai. Oli myös puhetta jostain Edinburin jazz-klubille menosta kavereiden kanssa maanantaina.. toivottavasti se tällä kertaa toteutuu, olis nimittäin maailman paras lopetus tälle reissulle. En tosin tiedä mitä ne siellä klubilla tykkäis miun rinkasta ja muusta.. :D

Nyt on varmaan paras alkaa viimeistelemään noita paperihommia ja muita että pääsee sitten valittamaan miten ei ole viikonloppuna mitään tekemistä..

There ain't no place like home

Jäljellä juurikin enää yksi viikko vaihtoa. Aika on hujahtanut hurjan nopeaan.. ja odotan kuitenkin kotiinpääsyä enemmän kuin olisin uskonutkaan. It'll be good to be home again!
Etukäteen ajattelin, että kolme kuukautta (=2½kk) on juuri sopiva aika vaihdolle, mutta uumoilin kuitenkin että mieli muuttuisi täällä ollessa. Täytyy myöntää, että kun ensimmäisen kerran tutustuin kunnolla yliopiston kampukseen, harmittelin tosissani etten jää pidemmäksi aikaa oppitunneille. Harmittaa myös se, että nyt kun olen viimein tutustunut ihmisiin ja löytänyt kavereita, onkin kohta jo aika lähteä. Mutta kuitenkin..

Ikävä kotiin on hirmuinen. En taida enää koskaan haluta lähteä näin kauaksi aikaa näin kauaksi rakkaastani. Suomesta itsestään en ikävöi kuin saunaa ja Sidiä, ja ehkä mökkeilyä, mutta Gioa! Voi itku miten vaikeaa on ollut viimeisinä viikkoina, kun ihan kohta pääsee kotiin ja tekisi mieli olla siellä jo. Jos saisin Gion tänne, jäisin mielelläni kesäksi tai kauemmaksikin aikaa. Muuttaisin jopa pysyvästi tänne! Lennättäisin Sidinkin tänne jahtaamaan lampaita.. Mutta nyt tekee vain hirmuisesti mieli kotiin.

Lisäksi tuntuu hiljalleen siltä, että Stirling on nähty. Onhan tämä kaunis pieni kaupunki, joo, ja maisemat on kivat ja vuorillekin on tullut kiipeiltyä useampaan kertaan ja noin. Ihmiset on ystävällisiä ja linna on hieno ja kaikkea. Mutta kun ei ole rahaaa matkustella ja nähdä vähän muutakin Skotlantia kuin tämä, niin on vain todettava että kyllä tämänkokoisessa kaupungissa kaksi ja puoli kuukautta on ihan tarpeeksi. Oikeasti.

Tää vaihto oli erittäin opettavainen kokemus ja ihan taatusti tarpeen minulle. Ammattiin liittyvien asioiden lisäksi olen oppinut melkoisesti elämästä yleensä, ylläripylläri, ja olen myös oppinut arvostamaan hurjasti miestäni ja yksinkertaisia asioita elämässä.. Noh, tällaista tää taas on kun yrittää kasvaa aikuiseksi. Nyt haaveilen taas hurjasti vauvasta, vaikka piti ihan hissukseen ensin käydä koulut loppuun ja muuta paskaa. Katsotaan kuinka tässä elämässä taas käy :D

Tällasta tänä iltana. Sen sijaan että viimeistelisin melkein valmiin potilascase-esseen valmiiks tai aloittaisin sen viimeisimmän pakollisen esseen tai vaikka edes lukisin lääkäriluentojen uusintatenttiin, kirjoitan blogia ja lueskelen äitiysblogeja ja luen kaikki iltalehden nettisivujen uutiset läpi ja muuta yhtä järkevää. Mutta olenkin tänään ollut supertarmokas ja pessyt kaikki petivaatteet ja 3/4 kaikista vaatteistani ja siivonnut puolet talosta ja tehnyt sen ensimmäisen esseen melkein valmiiksi.. joten kai tässä sallitaan pieni laiskottelu :)