Heissan!
Sisäinen hoitaja (ja vähän kyllä ulkoinenkin) oli taas tänään vauhdissa. Sain kaksi omaa potilasta joita kytätä ja kiusata koko päivän, jee! Toinen valittelikin iltapäivällä että sää mittailet noita pulsseja ja sokereita ja kaikkia jatkuvasti ihan vaan kiusallas ku ei oo muutakaan tekemistä.. ehkä pikkuisen tottakin :> "eikun toi sun sydänkäyrä on niin huolestuttava että pakko pitää silmällä näitä.." parempi mitata liian usein kuin liian harvoin, right?
Muutenkin oli paljon tekemistä tänään, vai osasinkohan vaan paremmin tarttua toimeen? Harmittaa lähteä tuolta osastolta, kun oon tottunut viimeinkin sen tapoihin ja osaan ja pystyn ja saan tehdä kaikkea melkein yhtä itsenäisesti kuin Suomessa. Mutta niinhän se on joka harjoittelupaikassa, koskaan ei muka ole tarpeeksi monta viikkoa missään.. Tänään täytettiin kaikki viralliset paperit ja muut myöskin, sain arvioinnin (joka oli ihan oikeudenmukainen ja reilu) ja kaikki muukin tuollainen hoidettiin alta pois. Oli jo haikea olo, ihan kuin olis ollu viimestä päivää vaikka meen vielä lauantaina.. (pitäiskö jättää menemättä kun on allekirjotukset jo vuorolistoissa :D ) Sain myös tänään kuulla osaston ihanasta perinteestä kastella viimeistä päivää töissäolevat (yleensä kylpyammeessa, tänään kastelivat yhden "vain" isoimmilla ruiskuilla mitä löysivät), ja toivon että tämä perinne ei koske opiskelijoita. Olin nimittäin tietämättömänä maininnut monellekin irvileualle että lauantaina on vika vuoro.. oops.. oispa kiva kävellä kotia puol tuntia märkänä.
Tähän väliin maininta siitä, että musta tuntuu että tänne lähtö oli ihan huippuhyvä juttu ja tosi tarpeellinen mulle. Oon oppinu näkemään miten eri tavalla eri ympäristöissä tehdään ne samat perusasiat.. Kummasti on avartunut mieli. Muutenkin oon jotenkin kokenut tän jakson kasvattavan tuota sisäistä hoitajaa huimasti. Potilaan kanssa kommunikointi ei olekaan niin itsestäänselvää, kun et kuolemakseenkaan ymmärrä mitä hän pyytää, ja kommunikoitava kuitenkin jotenkin on.. Mun ohjaajat on myös tentannut multa asioita mitä tulisi jo tietää, esim. kaikkea sydänsairauksiin ja mittauksiin ja muihin liittyviä juttuja. Hyvin tulee testattua oman osaamisen taso! Vaikka yks päivä en iltavuorossa jaksanut enää kuolemaksenikaan muistaa normaaleja verensokerin arvoja, niin muuten oon läpäissyt nämä suulliset kyselyt kiitettävästi :) ja yllätyin tästä positiivisesti. Ehkä musta tuleekin vielä jotain! Tämä pikavaihto oli mulle siis oikea ratkaisu.
Sitten päivän episodi: päästelin suustani skottia, vahingossa! Auteltiin yhtä potilasta pesuissa ja muissa ja sitten lopuksi viimeistelin sen oloa tuolissa ja laitoin tyynyä ja muuta ja kysyin totaaliskottiaksentilla että "is that better?" (äännetään suunnileen "is thä be´´er?" mutta mahdotonta tähän on kuvailla miltä se kuulostaa, enkä osaa enää matkia sitä nyt kun yritän :D ). En ensin tajunnut siinä mitään kummallista ennenku työpari alko nauraa ja osotella mua ja kehua aksenttia, ja sitten tajusin mitä tuli päästeltyä suusta :D ihan hullua että yrittämällä ei tule minkäänlaista aksenttia ja sitten sitä putkahtelee ulos itestään. Huomaan nykyään ääntäväni myös sanan "skottish" skottiaksentilla "sko´ish". Kaitpa se tarttuu kun joka päivä kuulee, aika hauskaa. Sais tarttua lisääkin!
No eipä tässä muuta. Huomenna day off ja pitäis pykeltää se potilastehtäväessee ulos. Ei huvittais. Edellinen säätoive toimi niin hyvin että toivon tälläkin kertaa näin blogin kautta aamupäiväksi sadetta, jotta saan tehtävän tehtyä, ja iltapäiväksi pientä taukoa, jotta päästään kämppiksen kans kuivina käymään kaupungissa. Illalla voi taas sataa niin teen sen tehtävän loppuun ja katon jonkun leffan. Kiitos. Nam.
torstai 25. maaliskuuta 2010
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Mää kualen
Koko kroppa huutaa vastalauseita aina kun liikkuu. Vinkki: seitsemän päivän vapaat ON liikaa. Nyt 11 tunnin hullun työvuoron jälkeen ei jaksa ku valittaa täällä ja mennä nukkumaan. Ja huomenna sama show uuestaan. Ja varsin väsytti ku nukuin liian vähän ja huonosti ja näin zombie-unia. Nice.
Tänään tuli myös eka hätä-häly. Juostiin äkkiä kattomaan ja toivoin melkein että ois joku jännä elvytystapaus (joka tietty päättyis onnellisesti) mut siellä oliki vaa yks ylipainoinen mummo tipahtanu tuolista kesken siirron. Noh, jännää oli niin kauan ku sitä kesti. Sitte vaa nosturilla mummo sänkyyn ja valvontaan.
Huomenna saan kaks omaa potilasta vastuulleni! Nyt koisimaan.
Jälkikäteen lisätty huomautus: noin kolme päivää tämän hätä-hälytapahtuman jälkeen tulin aamuvuoroon töihin, ja kyseinen mummo kuoli käsiimme aamupesujen aikana.. Viimeinen tipahdus taisi sittenkin olla liikaa.
Rest in peace, Divina.
Tänään tuli myös eka hätä-häly. Juostiin äkkiä kattomaan ja toivoin melkein että ois joku jännä elvytystapaus (joka tietty päättyis onnellisesti) mut siellä oliki vaa yks ylipainoinen mummo tipahtanu tuolista kesken siirron. Noh, jännää oli niin kauan ku sitä kesti. Sitte vaa nosturilla mummo sänkyyn ja valvontaan.
Huomenna saan kaks omaa potilasta vastuulleni! Nyt koisimaan.
Jälkikäteen lisätty huomautus: noin kolme päivää tämän hätä-hälytapahtuman jälkeen tulin aamuvuoroon töihin, ja kyseinen mummo kuoli käsiimme aamupesujen aikana.. Viimeinen tipahdus taisi sittenkin olla liikaa.
Rest in peace, Divina.
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Sisäisen hoitajan avautumista
Ajattelin tässä vaiheessa tilittää vähän viimeviikkoisia ja tähänastisia kokemuksia vaihdosta, ennenkuin kaikki vallan unohtuu aivoista. Ne joita ei kiinnosta kuulla hoitsujuttuja, voi jättää lukematta :)
Olen siis kahden ja puolen kuukauden vaihdossa suorittamassa Sisätautien ja Mielenterveys- ja kriisityön käytännön harjoitteluja (Professional Practice II eli Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 2). Lisäksi pitäisi kirjoittaa Terveydenedistämisen osuuteen essee terveydenedistämisestä Skotlannissa, ja sille en ole suonut vielä ajatustakaan.
Nyt on mennyt kolme viikkoa ensimmäisessä harjoittelupaikassani, Stirlingin kaupunginsairaalassa osastolla 9, ja viikko on jäljellä. Nämä kolme viikkoa ovat olleet kovasti opettavaisia, vaikka ensimmäisenä päivänä olin ihan sydän kurkussa osastonovella miettimässä että miksen vain voinut pysyä kiltisti Suomessa..
Alunperin minulla piti olla ohjaajina kaksi Clairea, kummatkin tittelillä staff nurse eli.. noh, suomeksi se kai olisi vain sairaanhoitaja, mutta täällä briteissä se tarkoittaa valmistunutta/rekisteröitynyttä sairaanhoitajaa. Kun nuo perus/lähihoitajatkin on nurseja, mutta enrolled nurseja tai practical nurseja, niin kai tuo staff tuossa edessä on sitten vain merkki vähän korkeammasta koulutuksesta. Ja hienommat työvaatteetkin niillä on! Noh, kuitenkin.. Onneksi toinen Claire kieltäytyi kunniasta, koska sen vuorot meni jotenkin hassusti eikä mun olisi ollut järkeä seurata niitä, en nimittäin ymmärtänyt sen naisen aksentista juuri mitään, ja oli se vähän pelottavakin. Toisen Clairen kanssa tultiin hyvin juttuun, mutta sillä alkoi loma minun viikolla kaksi, joten sovittiin seuraavaa: ensimmäisen ja viimeisen viikon olisin Clairen kanssa sydänsairauksien puolella (suomennetaanko cardiology noin??) ja sitten siinä välissä kaksi viikkoa hematologialla eli verisairauksissa jonkun Zanderin kanssa. Osasto 9 on nimittäin jaettu kahtia näihin kahteen alueeseen, joista sydärit on ehdottomasti kiireisempi -jostain syystä mulla oli silti aina enemmän tekemistä hemalla, mistä johtunee.
Ensimmäiset päivät oli yhtäaikaa yhtä tuskaa ja tosi mielenkiintoisia. Valtaosa ajasta meni sairaalan tapojen oppimiseen ja kielen ymmärtämiseen. Oikeasti.. monen aksentti on sairaalassakin ihan mahdoton. Täällä tehdään moni asia eri tavalla, esim. potilasnostureita on ihan älyttömästi käytössä, Suomessa en ole vielä nähnyt yhtään. Perusjututkin tehdään usein vähän eri tavalla.. mutta kroonikkovaipat on samalla tavoin käytössä, jotenkin se oli musta hellyyttävää :D Ja tietysti kesti aikansa ennenkuin opin muistamaan asioiden nimet ja vielä ääntämään ne oikein. Sluice ja linen ei esimerkiksi näyttäneet lainkaan vaikeilta paperilla, mutta irl tuli ongelmia...
Eli ensimmäinen viikko meni opetellessa. Sitten pääsin Zanderin oppiin hemalle, jossa olikin eri meininkin. Kuulin jo sydänpuolella juttuja siitä että Zander on homo, ja kahden viikon tuttavuuden jälkeen olen melko vakuuttunut siitä että onkin, varmaan vielä julkisesti. Tämän mainitsen vain mielenkiintoisena seikkana, koska en oikein olisi odottanut näkeväni ensinnäkään niin monta miestä kuin osasto ysillä oli, saatikka sitten homoa miestä hoitajana. Mutta miten hyviä hoitajia, ja hyviä jätkiä! Hemalla on siis jotenkin kummallisen monta miestä sekä sairaanhoitajina että perushoitajina. Meillä on David, iso kalju mies joka sopisi paremmin portsariksi kuin hoitajaksi ulkonäkönsä puolesta, Stuart joka on pitkä vanhahkon näköinen laiha mies kädet täynnä hurjia tatuointeja, ja Ian jolla on maailman tyhmimmät vitsit mutta joka muuten on melko normaali. Ja tietenkin mahtava ohjaajani Zander: pituutta saman verran kuin minulla eli n. 165cm, painoa tuplasti sen mitä minulla, toisessa korvassa timanttirengas, kulmassa lävistys, tukka geelillä sojottaen ympäri päätä ja kasvoilla maailman rakastettavin virne. Ja kiero huumorintaju! Ekana päivänä mulla oli naurussa pitelemistä, mutta Z osoittautui tosi hyväksi ohjaajaksi! Sain tehdä hurjasti kaikkia juttuja sille, eli suunnilleen kaiken mitä sillä osastolla oli tehtävissä. Lisäksi sain jatkuvaa informaatiota siitä miksi tehdään, milloin ja miten usein ja miksen minä saa :D huom. tätä ei tapahtunut Clairen kanssa, mutta ehkä sillä vain oli kiire. Katsotaan ensi viikolla kun vika viikko alkaa, miten siellä sydänpuolella sitten menee.
Kuitenkin, hematologinen on ollut mulle vähän kasvun paikka hoitajana, ja oon saanut kokea paljon ekoja kertoja. Olen nähnyt ja ollut auttamassa toteuttamaan sädehoitoa, olin mukana laittamassa sitä saavalle intialaiselle miehelle nenä-mahaletkun kun sille ei ruoka maittanut (ja voi miten se itki surkeana minun olkaa vasten, miesparka, sydän meinasi särkyä..), olen nähnyt luuydinnäytteen oton sekä ollut kuulemassa, kun potilas saa rankan diagnoosin. Sekä nähnyt kaksi kuolevaa/myöh. kuollutta ihmistä.
Viimeiset kaksi asiaa olivat tähänastisen hoitajanurani vaikeimpia, yllättäen kuitenkin sen diagnoosin kuuleminen vaikeampaa kuin kuolleen kohtaaminen.. Olin sattumalta erään potilaan huoneessa, kun lääkäri tuli paikalle, ja tietenkin heti uteliaana ihmisenä kysyin saanko jäädä kuulemaan - luulin että kyse on rutiinijutusta. Sekä doc että että potilas suostuivat, joten jäin kuuntelemaan.. kyseinen mies oli jutellut minulle useaan kertaan ja tiesin hänen odottavan kovasti poispääsyä sairaalasta. Hän jopa opetti minulle hieman skottia, mm. sanan scunnerd, joka tarkoittaa tosi kyrpiintynyttä.. "really fed up", sellaista joka on saanut tosiaan tarpeekseen. Noh, lääkärillä olikin kivoja uutisia: miehellä on akuutti leukemia. Asennetaan tällä viikolla keskuslaskimokatetri, Hickman's line, ja aloitetaan parin viikon sisällä sytostaatit. Sori mate, no going home soon.. 11% mahdollisuudet parantaa tauti kokonaan. 60% mahdollisuudet antaa ainakin hetki lisää elinaikaa..
Miesparka oli ihan shokissa, mutta minä taisin olla yhtä pahassa. Olin melkein itku silmässä, tuntui kuin olisin kuullut jonkun kovasti läheisen saavan diagnoosin. Olin toki työskennellyt tuollaisten diagnoosien kanssa jo sillä viikolla, mutta kaikki ne tiesivät jo hoitonsa ja tautinsa ja olivat sinut sen kanssa. Tälle miehelle se oli isku naamaan, ja jotenkin otin sen henkilökohtaisesti. Myöhemmin valkkasin saman miehen potilastehtäväni potilaaksi, kun se kerran jäi sairaalaan sitten pidemmäksi aikaa, ja oltiin jo jutusteltu siinä pitkin viikkoa, se oli kuitenkin pohjimmiltaan huumorintajuinen tyyppi.
Ne kuolleet potilaat taas oli kummatkin syöpäsairaita, pitkäaikaissairaita. Toisella oli keuhkosyöpä, ja jouduin olemaan hetken yksin hänen huoneessaan - pelkäsin, että jokainen hengenveto on viimeinen, ja kun päästimme omaiset takaisin huoneeseen, hän kuolikin puolen tunnin sisällä. Olisi ollut hirveää kuulla se viimeinen hengenveto, ei siksi että pelkäisin kuoleman näkemistä, vaan koska omaiset olivat paikalle nimenomaan ollakseen hänen kanssaan viime hetkinä, ja sitten siellä olisikin vain joku kössö vaihtari.. Onneksi niin ei käynyt. Kävin jälkeenpäin kurkkaa ja kovasti oli elävän näköinen, vaikka oli menny jo pois.. odotin jotenkin jotain dramaattisempaa ja ehkä enemmän tunnekuohua itseni osalta. Mutta se tuntuikin aika luonnolliselta.
Toinen tapaus oli vähän järkyttävämpi, nainen joka oli sairastanut rintasyövän ja selvinnyt siitä, ja oli nyt sairastunut leukemiaan. 35-vuotta, kaksi pientä lasta.. eikä kyseinen ihminen suostunut hyväksymään sitä, että oli kuolemassa. Hän lähti "kotilomalle" eli kotiin kuolemaan, kertoi mulle että paria kuukautta on luvattu ja hän haluaa "olla vielä äiti lapsilleen". Hoitajat kertoivat lähdettyään, että lääkäri ei uskonut pariin viikkoonkaan, ja oli sen sanonutkin, mutta nainen ei uskonut...Ja tuli kahden päivän päästä yöllä ambulanssilla sairaalaan, ja mun tullessa aamuvuoroon kielsi edelleen soittamasta perheelle.. ei uskonut olevansa kuolemaisillaan. Noh, soitettiin sitten kun alkoi tajunta heikentyä ja lakkasi vastustelemasta soittamista, mutta sinnehän se kuoli, hoitaja seuranaan pitämässä kädestä ja saattamassa viimeiselle matkalleen. Perhe tuli joskus tunnin päästä paikalle.. Mun mielestä aika tough call. Kosketti jostain syvältä, ja perhettä kävi niin kovin sääli. En päässyt jostain syystä mukaan vainajanlaittoon, mutta kai niitä tilaisuuksia tulee toistekin - ei ehkä sellainen juttu, mihin hirveästi hinkuu, mutta olishan se hyvä joskus nähdä.
Sellaista, kuitenkin. Aika masentavaa ja painavaa tekstiä tänään. Enemmän noi tunteet oli pinnassa viime viikolla ja toissa viikolla kun nuo jutut tapahtui, ja kaikki muukin. Kolmannen viikon viimeisessä vuorossa oli jo pinna kireellä ja tunteet pinnassa. Onneks tuli sattumalta seitsemän päivän vapaat, joten oon ehtinyt vähän saada etäisyyttä ja näkökulmaa. Nyt vaan tuntuu jotenkin vaikeelta orientoitua menemään sinne sydärille vielä viikoksi.
Sit semmonen tarkennus, että täällä hoitajat tekee pitkiä vuoroja, täysi vuoro on 12 tuntia eli 7.30-19.30. Lupauduin tekemään samoja vuoroja kuin ohjaajani, vaikka en usko että Suomen päässä tykättäisiin - omapahn on kuitenkin valintani. Nyt teen siis kaksi pitkää päivää ja yhden kahdeksantuntisen viikossa, mutta merkataan 4x kahdeksan tuntia yliopiston liplappusiin, jotta jokainen yliopisto on iloinen (Stirlin Uni tahtoisi mieluusti 32 suoritettua viikkotuntia, Suomeen riittäisi 30, jonka teen oikeasti). Eli tunnit täsmää mutta merkitään ne vähän erilailla. En usko että kenelläkään on siihen nokan koputtamista, toimii kuitenkin hyvin. Pitkät vuorot on raskaita, ja ekan 8 tunnin jälkeen väsyttää hirmuna, mutta jotenkin 9. ja 10. tunnin aikoihin se uupumus menee ohi ja sitten jaksaa taas tehdä melkein täysillä loppuvuoron. Ja 3 pitkää päivää tarkoittaa neljää vapaata viikossa ^^ mun mielestä se on myös järkevintä, koska pitkän vuoron aikana opiskelijana saa hyvin irti enemmän, ja saa vähän enemmän jatkuvuutta. Ei tarvitse yrittää sovitella aamun ja illan asioita kokonaisuudeksi, kun sen kokonaisuuden näkee yhden vuoron aikana. En osaa selittää paremmin mutta koen kuitenkin tämän hyväksi asiaksi, joskin neljää viikkoa kauempaa sitä ei jaksaisi.
Seuraava paikka on Falkirkissä, lähikaupungissa, joku mielenterveyspaikka, joka on viimeinen askel ennen kuntoutujien astumista takaisin tavalliseen elämään. Kuulemma vähän tylsä, mutta ok, sisältää paljon juttelua ja päivittäisiä askareita. Mutta niinhän ne kaikki. Se jakso kestää 5 viikkoa, jonka jälkeen olen vielä pari viikkoa Stirling Unin kampuksella teoriatunneilla, ja sitten kotia. Huih.. tuntuu olevan niin lähellä jo kotiinlähtö. Toisaalta ikävä vähän kotiin ja kiva mennä sinne, mutta oisin voinut olla kauemminkin täällä! Niin ja piti sanomani, että sielä mielenterveysnakkilassa tuskin tehdään pitkää päivää, eli se on varmaan enemmän tyyliä 5x8h / 4x8h per viikko. Elättelen kuitenkin toivetta, että osa viikonlopuista edes olis vapaata. Tai et siellä olis niin tylsää viikonloppusin ettei tarvis mennä ollenkaan.
Joo mut sellasia sairaanhoidollisia pohdiskeluja tänään. Tää vaihto on ollu toisaalta helppo ja toisaalta rankka, ja ainakin sisäinen hoitaja on kasvanut muutaman millin. Ja saanut uusia näkökulmia: ai tän voi tehdä näinkin! Mm. täällä kaikki insuliini pitää tuplatarkistaa, ja vaan staff nurset eli sh:t saa pistää sitä, ehkä pitäis meille suomeenkin tulla tuo niin ei tulis niitä "insuliinihoitajia" niin kovin.. No niin nyt rupean vaan provosoimaan ihmisiä eli se siitä aiheesta.
Eli tällaista. Laitan lisää sisäisiä ajatuksia ja muuta juttua ensi viikon jälkeen kun on eka osio suoritettu kunnialla loppuun. :) Niin ja, potilastehtävä vielä alkutekijöissään.. no kyl sen kerkee! .. oho tulipa pitkä postaus, sori..
Olen siis kahden ja puolen kuukauden vaihdossa suorittamassa Sisätautien ja Mielenterveys- ja kriisityön käytännön harjoitteluja (Professional Practice II eli Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 2). Lisäksi pitäisi kirjoittaa Terveydenedistämisen osuuteen essee terveydenedistämisestä Skotlannissa, ja sille en ole suonut vielä ajatustakaan.
Nyt on mennyt kolme viikkoa ensimmäisessä harjoittelupaikassani, Stirlingin kaupunginsairaalassa osastolla 9, ja viikko on jäljellä. Nämä kolme viikkoa ovat olleet kovasti opettavaisia, vaikka ensimmäisenä päivänä olin ihan sydän kurkussa osastonovella miettimässä että miksen vain voinut pysyä kiltisti Suomessa..
Alunperin minulla piti olla ohjaajina kaksi Clairea, kummatkin tittelillä staff nurse eli.. noh, suomeksi se kai olisi vain sairaanhoitaja, mutta täällä briteissä se tarkoittaa valmistunutta/rekisteröitynyttä sairaanhoitajaa. Kun nuo perus/lähihoitajatkin on nurseja, mutta enrolled nurseja tai practical nurseja, niin kai tuo staff tuossa edessä on sitten vain merkki vähän korkeammasta koulutuksesta. Ja hienommat työvaatteetkin niillä on! Noh, kuitenkin.. Onneksi toinen Claire kieltäytyi kunniasta, koska sen vuorot meni jotenkin hassusti eikä mun olisi ollut järkeä seurata niitä, en nimittäin ymmärtänyt sen naisen aksentista juuri mitään, ja oli se vähän pelottavakin. Toisen Clairen kanssa tultiin hyvin juttuun, mutta sillä alkoi loma minun viikolla kaksi, joten sovittiin seuraavaa: ensimmäisen ja viimeisen viikon olisin Clairen kanssa sydänsairauksien puolella (suomennetaanko cardiology noin??) ja sitten siinä välissä kaksi viikkoa hematologialla eli verisairauksissa jonkun Zanderin kanssa. Osasto 9 on nimittäin jaettu kahtia näihin kahteen alueeseen, joista sydärit on ehdottomasti kiireisempi -jostain syystä mulla oli silti aina enemmän tekemistä hemalla, mistä johtunee.
Ensimmäiset päivät oli yhtäaikaa yhtä tuskaa ja tosi mielenkiintoisia. Valtaosa ajasta meni sairaalan tapojen oppimiseen ja kielen ymmärtämiseen. Oikeasti.. monen aksentti on sairaalassakin ihan mahdoton. Täällä tehdään moni asia eri tavalla, esim. potilasnostureita on ihan älyttömästi käytössä, Suomessa en ole vielä nähnyt yhtään. Perusjututkin tehdään usein vähän eri tavalla.. mutta kroonikkovaipat on samalla tavoin käytössä, jotenkin se oli musta hellyyttävää :D Ja tietysti kesti aikansa ennenkuin opin muistamaan asioiden nimet ja vielä ääntämään ne oikein. Sluice ja linen ei esimerkiksi näyttäneet lainkaan vaikeilta paperilla, mutta irl tuli ongelmia...
Eli ensimmäinen viikko meni opetellessa. Sitten pääsin Zanderin oppiin hemalle, jossa olikin eri meininkin. Kuulin jo sydänpuolella juttuja siitä että Zander on homo, ja kahden viikon tuttavuuden jälkeen olen melko vakuuttunut siitä että onkin, varmaan vielä julkisesti. Tämän mainitsen vain mielenkiintoisena seikkana, koska en oikein olisi odottanut näkeväni ensinnäkään niin monta miestä kuin osasto ysillä oli, saatikka sitten homoa miestä hoitajana. Mutta miten hyviä hoitajia, ja hyviä jätkiä! Hemalla on siis jotenkin kummallisen monta miestä sekä sairaanhoitajina että perushoitajina. Meillä on David, iso kalju mies joka sopisi paremmin portsariksi kuin hoitajaksi ulkonäkönsä puolesta, Stuart joka on pitkä vanhahkon näköinen laiha mies kädet täynnä hurjia tatuointeja, ja Ian jolla on maailman tyhmimmät vitsit mutta joka muuten on melko normaali. Ja tietenkin mahtava ohjaajani Zander: pituutta saman verran kuin minulla eli n. 165cm, painoa tuplasti sen mitä minulla, toisessa korvassa timanttirengas, kulmassa lävistys, tukka geelillä sojottaen ympäri päätä ja kasvoilla maailman rakastettavin virne. Ja kiero huumorintaju! Ekana päivänä mulla oli naurussa pitelemistä, mutta Z osoittautui tosi hyväksi ohjaajaksi! Sain tehdä hurjasti kaikkia juttuja sille, eli suunnilleen kaiken mitä sillä osastolla oli tehtävissä. Lisäksi sain jatkuvaa informaatiota siitä miksi tehdään, milloin ja miten usein ja miksen minä saa :D huom. tätä ei tapahtunut Clairen kanssa, mutta ehkä sillä vain oli kiire. Katsotaan ensi viikolla kun vika viikko alkaa, miten siellä sydänpuolella sitten menee.
Kuitenkin, hematologinen on ollut mulle vähän kasvun paikka hoitajana, ja oon saanut kokea paljon ekoja kertoja. Olen nähnyt ja ollut auttamassa toteuttamaan sädehoitoa, olin mukana laittamassa sitä saavalle intialaiselle miehelle nenä-mahaletkun kun sille ei ruoka maittanut (ja voi miten se itki surkeana minun olkaa vasten, miesparka, sydän meinasi särkyä..), olen nähnyt luuydinnäytteen oton sekä ollut kuulemassa, kun potilas saa rankan diagnoosin. Sekä nähnyt kaksi kuolevaa/myöh. kuollutta ihmistä.
Viimeiset kaksi asiaa olivat tähänastisen hoitajanurani vaikeimpia, yllättäen kuitenkin sen diagnoosin kuuleminen vaikeampaa kuin kuolleen kohtaaminen.. Olin sattumalta erään potilaan huoneessa, kun lääkäri tuli paikalle, ja tietenkin heti uteliaana ihmisenä kysyin saanko jäädä kuulemaan - luulin että kyse on rutiinijutusta. Sekä doc että että potilas suostuivat, joten jäin kuuntelemaan.. kyseinen mies oli jutellut minulle useaan kertaan ja tiesin hänen odottavan kovasti poispääsyä sairaalasta. Hän jopa opetti minulle hieman skottia, mm. sanan scunnerd, joka tarkoittaa tosi kyrpiintynyttä.. "really fed up", sellaista joka on saanut tosiaan tarpeekseen. Noh, lääkärillä olikin kivoja uutisia: miehellä on akuutti leukemia. Asennetaan tällä viikolla keskuslaskimokatetri, Hickman's line, ja aloitetaan parin viikon sisällä sytostaatit. Sori mate, no going home soon.. 11% mahdollisuudet parantaa tauti kokonaan. 60% mahdollisuudet antaa ainakin hetki lisää elinaikaa..
Miesparka oli ihan shokissa, mutta minä taisin olla yhtä pahassa. Olin melkein itku silmässä, tuntui kuin olisin kuullut jonkun kovasti läheisen saavan diagnoosin. Olin toki työskennellyt tuollaisten diagnoosien kanssa jo sillä viikolla, mutta kaikki ne tiesivät jo hoitonsa ja tautinsa ja olivat sinut sen kanssa. Tälle miehelle se oli isku naamaan, ja jotenkin otin sen henkilökohtaisesti. Myöhemmin valkkasin saman miehen potilastehtäväni potilaaksi, kun se kerran jäi sairaalaan sitten pidemmäksi aikaa, ja oltiin jo jutusteltu siinä pitkin viikkoa, se oli kuitenkin pohjimmiltaan huumorintajuinen tyyppi.
Ne kuolleet potilaat taas oli kummatkin syöpäsairaita, pitkäaikaissairaita. Toisella oli keuhkosyöpä, ja jouduin olemaan hetken yksin hänen huoneessaan - pelkäsin, että jokainen hengenveto on viimeinen, ja kun päästimme omaiset takaisin huoneeseen, hän kuolikin puolen tunnin sisällä. Olisi ollut hirveää kuulla se viimeinen hengenveto, ei siksi että pelkäisin kuoleman näkemistä, vaan koska omaiset olivat paikalle nimenomaan ollakseen hänen kanssaan viime hetkinä, ja sitten siellä olisikin vain joku kössö vaihtari.. Onneksi niin ei käynyt. Kävin jälkeenpäin kurkkaa ja kovasti oli elävän näköinen, vaikka oli menny jo pois.. odotin jotenkin jotain dramaattisempaa ja ehkä enemmän tunnekuohua itseni osalta. Mutta se tuntuikin aika luonnolliselta.
Toinen tapaus oli vähän järkyttävämpi, nainen joka oli sairastanut rintasyövän ja selvinnyt siitä, ja oli nyt sairastunut leukemiaan. 35-vuotta, kaksi pientä lasta.. eikä kyseinen ihminen suostunut hyväksymään sitä, että oli kuolemassa. Hän lähti "kotilomalle" eli kotiin kuolemaan, kertoi mulle että paria kuukautta on luvattu ja hän haluaa "olla vielä äiti lapsilleen". Hoitajat kertoivat lähdettyään, että lääkäri ei uskonut pariin viikkoonkaan, ja oli sen sanonutkin, mutta nainen ei uskonut...Ja tuli kahden päivän päästä yöllä ambulanssilla sairaalaan, ja mun tullessa aamuvuoroon kielsi edelleen soittamasta perheelle.. ei uskonut olevansa kuolemaisillaan. Noh, soitettiin sitten kun alkoi tajunta heikentyä ja lakkasi vastustelemasta soittamista, mutta sinnehän se kuoli, hoitaja seuranaan pitämässä kädestä ja saattamassa viimeiselle matkalleen. Perhe tuli joskus tunnin päästä paikalle.. Mun mielestä aika tough call. Kosketti jostain syvältä, ja perhettä kävi niin kovin sääli. En päässyt jostain syystä mukaan vainajanlaittoon, mutta kai niitä tilaisuuksia tulee toistekin - ei ehkä sellainen juttu, mihin hirveästi hinkuu, mutta olishan se hyvä joskus nähdä.
Sellaista, kuitenkin. Aika masentavaa ja painavaa tekstiä tänään. Enemmän noi tunteet oli pinnassa viime viikolla ja toissa viikolla kun nuo jutut tapahtui, ja kaikki muukin. Kolmannen viikon viimeisessä vuorossa oli jo pinna kireellä ja tunteet pinnassa. Onneks tuli sattumalta seitsemän päivän vapaat, joten oon ehtinyt vähän saada etäisyyttä ja näkökulmaa. Nyt vaan tuntuu jotenkin vaikeelta orientoitua menemään sinne sydärille vielä viikoksi.
Sit semmonen tarkennus, että täällä hoitajat tekee pitkiä vuoroja, täysi vuoro on 12 tuntia eli 7.30-19.30. Lupauduin tekemään samoja vuoroja kuin ohjaajani, vaikka en usko että Suomen päässä tykättäisiin - omapahn on kuitenkin valintani. Nyt teen siis kaksi pitkää päivää ja yhden kahdeksantuntisen viikossa, mutta merkataan 4x kahdeksan tuntia yliopiston liplappusiin, jotta jokainen yliopisto on iloinen (Stirlin Uni tahtoisi mieluusti 32 suoritettua viikkotuntia, Suomeen riittäisi 30, jonka teen oikeasti). Eli tunnit täsmää mutta merkitään ne vähän erilailla. En usko että kenelläkään on siihen nokan koputtamista, toimii kuitenkin hyvin. Pitkät vuorot on raskaita, ja ekan 8 tunnin jälkeen väsyttää hirmuna, mutta jotenkin 9. ja 10. tunnin aikoihin se uupumus menee ohi ja sitten jaksaa taas tehdä melkein täysillä loppuvuoron. Ja 3 pitkää päivää tarkoittaa neljää vapaata viikossa ^^ mun mielestä se on myös järkevintä, koska pitkän vuoron aikana opiskelijana saa hyvin irti enemmän, ja saa vähän enemmän jatkuvuutta. Ei tarvitse yrittää sovitella aamun ja illan asioita kokonaisuudeksi, kun sen kokonaisuuden näkee yhden vuoron aikana. En osaa selittää paremmin mutta koen kuitenkin tämän hyväksi asiaksi, joskin neljää viikkoa kauempaa sitä ei jaksaisi.
Seuraava paikka on Falkirkissä, lähikaupungissa, joku mielenterveyspaikka, joka on viimeinen askel ennen kuntoutujien astumista takaisin tavalliseen elämään. Kuulemma vähän tylsä, mutta ok, sisältää paljon juttelua ja päivittäisiä askareita. Mutta niinhän ne kaikki. Se jakso kestää 5 viikkoa, jonka jälkeen olen vielä pari viikkoa Stirling Unin kampuksella teoriatunneilla, ja sitten kotia. Huih.. tuntuu olevan niin lähellä jo kotiinlähtö. Toisaalta ikävä vähän kotiin ja kiva mennä sinne, mutta oisin voinut olla kauemminkin täällä! Niin ja piti sanomani, että sielä mielenterveysnakkilassa tuskin tehdään pitkää päivää, eli se on varmaan enemmän tyyliä 5x8h / 4x8h per viikko. Elättelen kuitenkin toivetta, että osa viikonlopuista edes olis vapaata. Tai et siellä olis niin tylsää viikonloppusin ettei tarvis mennä ollenkaan.
Joo mut sellasia sairaanhoidollisia pohdiskeluja tänään. Tää vaihto on ollu toisaalta helppo ja toisaalta rankka, ja ainakin sisäinen hoitaja on kasvanut muutaman millin. Ja saanut uusia näkökulmia: ai tän voi tehdä näinkin! Mm. täällä kaikki insuliini pitää tuplatarkistaa, ja vaan staff nurset eli sh:t saa pistää sitä, ehkä pitäis meille suomeenkin tulla tuo niin ei tulis niitä "insuliinihoitajia" niin kovin.. No niin nyt rupean vaan provosoimaan ihmisiä eli se siitä aiheesta.
Eli tällaista. Laitan lisää sisäisiä ajatuksia ja muuta juttua ensi viikon jälkeen kun on eka osio suoritettu kunnialla loppuun. :) Niin ja, potilastehtävä vielä alkutekijöissään.. no kyl sen kerkee! .. oho tulipa pitkä postaus, sori..
Kuuma suihku ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä
Kaasumies tuli, ja vielä ajallaan! En voi uskoa tätä... ehkä me oltiin sen eka paikka. Vartin päästä kuuma vesi juoksi jo, tosin sitten se kulutti vielä puoli tuntia tarkkailemalla että rakkine pysyi päälä ja tekemällä kaikenlaisia kummallisia testejä piippaavilla koneilla. o.0
Tärkeintä kuitenkin on se, että nyt lämmitys pelaa ja kuuma vesi juoksee! Heti kun saatiin korjaaja veks talosta niin painuin kuumaan suihkuun ja istuin siellä tuntitolkulla. Ja sitten hilluin huoneessani puolialasti tuntitolkulla ihan siitä ilosta, että oli tarpeeksi lämmintä siihen! *autuas hymy*
Sitten paluu arkeen.. Pakko aloittaa se himskatin essee, ei auta muu. Meinasin ottaa läppärin ulos ja tehdä sen tuossa etupihalla auringossa, kunnes aurinko meni pilveen ja alkoi näyttää siltä, että sataa. Kivat sulle ja mulle.. Teen sen sitten sisällä. Jos teen. :S
Tärkeintä kuitenkin on se, että nyt lämmitys pelaa ja kuuma vesi juoksee! Heti kun saatiin korjaaja veks talosta niin painuin kuumaan suihkuun ja istuin siellä tuntitolkulla. Ja sitten hilluin huoneessani puolialasti tuntitolkulla ihan siitä ilosta, että oli tarpeeksi lämmintä siihen! *autuas hymy*
Sitten paluu arkeen.. Pakko aloittaa se himskatin essee, ei auta muu. Meinasin ottaa läppärin ulos ja tehdä sen tuossa etupihalla auringossa, kunnes aurinko meni pilveen ja alkoi näyttää siltä, että sataa. Kivat sulle ja mulle.. Teen sen sitten sisällä. Jos teen. :S
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Aivojentyhjennys
Tulipas taas reissattua. Nyt on pakko tyhjentää aivot ja kertoa kaikki elämän ihmeellisyydet niin malttaa mennä nukkumaan sitten.
Eli kun ystävällisesti toivoin että sade tulisi vihertämään maata, niin tulihan se.. Heräsin aamulla luvattoman lyhyiden yöunien jälkeen, kun oli tukanpesu vanhaan tapaan edessä ja oltiin sovittu lähtöaika puolen päivän paikkeille. Ulkona satoi tietysti vettä, kannattaa varoa mitä toivoo, joskus ne toiveet toteutuu. Tukan pesuun meni reilu puoli tuntia+vesien lämmitykset eli ainakin 45min, mikä nyt ei paljoa eroa mun normaalisuihkusta ;) no ei vaan.. onneksi tajusin varata siihen tunnin, niin ei tullut kiire.
Siinä sitte aamupalan ja pukeutumisen jälkeen ihmettelin että eipä kämppiksestä oo kuulunu kolaustakaan, ja tarkistin junaaikataulut netistä, niin puhelimeen piippas viesti että kämppis voi pahoin ja on ihan kipeenä ylhäällä, ei jaksa nousta sängystäkään. Pienen tuuminnan jälkeen tarjouduin viemään sille buranaa, joka ei kelvannut, ja sitten päätin lähteä yksin. Äkkiäkös tuota yhden Edinburin hääkaupat läpi koluaa! Sadekaan ei haittaa jos sisällä aikoo olla.. lähtö vähän venyi tosin näiden touhujen seurauksena, joten olin vasta puoli yksi junassa, eli puoli kahden kieppeillä perillä Edissä. Ei se mitään, ajatteli Veera, kaupathan ovat maanantaisin auki ainakin viiteen!
Listalla oli 12 oletettua hääpukukauppaa Edinburin keksustassa/siinä lähistöllä, jalkapatikan päässä. Nyt kaikki jotka harkitsevat koskaan elämässään hääpuvun ostamista ulkomailta: selvittäkää maan käytäntö. Minä olen selvittänyt kaikkien tulevien morsiamien puolesta tämän maan käytännön, ja se kusee. Plus että tapana on ilmeisesti yleisesti varata aika, mennä katselemaan pukuja ja sovittaa, ihan kuin kukaan ei haluaisi nirsona ensin nähdä onko koko paikassa sovittamisen arvoisia pukuja ennenkuin varailee mitään aikoja.. (kuten minä mielelläni teen). Glasgowssa listalla oli siis noin 6 kauppaa, joista kahteen pääsin sisälle _katsomaan_ pukuja ilman ajanvarausta, kahteen pääsi vain ja ainoastaan ajanvarauksella ja kahta ei löytynyt mistään. Nyt listalla oli varmuuden vuoksi 12 + muutama vähän keksustaa kauempana oleva hätävaraksi. Lopputulos: 1 paikoista oli auki mutta kukaan ei avannut ovea, viittä (5) paikkaa ei näkynyt lähellekään sitä osoitetta joissa niiden piti olla, 2 ei valmistanut/myynyt lainkaan morsiuspukuja ainakaan itse myymälässään ja kahteen pääsin sisälle katselemaan pukuja, kummassakin paikassa sain myös sovittaa samantien ilman ajanvarausta. Pari paikkaa jäi etsimättä kun olivat kauempana ja aika loppui, kello löi kuusi ja prinsessa muuttui sammakoksi jne. Mutta että tämmöstä, varautukaa.
Noniin kuitenkin tarinan alkuun eli 12 kaupan lista mukana meikäläinen veivasi Edinburiin. Ja eikös aurinko ruvennut pilkahtelemaan heti kun kömmin asemalta ulkoilmaan sillalle. How lovely! Edinburg on kaunis ja hieno ja taiteellinen ja ihana kaupunki, tiedoksi vaan. Tykkään.
Pienen etsiskelyn ja keskusta-kierroksen jälkeen löytyi eka pukupaikka, jossa ei avattu ovea vaikka oli aukioloajat ja ovessa luki että ring the bell for attention. No ei tullut attentionia sieltä vaikka ringutin, ja seuraavaa paikkaa ei löytyny olleskaan. Sitte oikasin vähän ja löysin vahingossa listan loppupäässä olleen paikan, jonne pääsikin sisään, jossa päädyin sovittelemaan pukuja ja varaamaan itselleni alennuksessa olleen tuhannen punnan merkkipuvun (alehinta £650, ei tuhat), jota en varmaankaan kuitenkaan päädy ostamaan, 650 puntaa kun on jo kuitenkin sen 730€ eli menee vähän meidän budjetin yli.. Mutta hauskaa oli sovitella :)
http://www.youandyourwedding.co.uk/chatroom/topic/195752 tuosta linkistä löytyy se miun turhaan varattu ihana puku. Onhan se merkkipuku ja vielä limited edition, eikä sitä taida alle £1100:lla mistään normaalista löytääkkään mutta c'moon, 800€ pukuun jota käyttää kerran.. (laskin mukaan kuljetuskulut Suomeen :P )
Sitten matka jatkui toiselle puolelle keskustaa, joka oli dead end. Kulutin reippaasti aikaa siellä etsien paikkoja joita ei ollut ja joissa ei myyty morsispukuja. Lopulta päätin lähteä johonkin pubiin fish&chipsille ja päädyin löytämään texmex-ravintolan, jossa tarjottiin chiles rellenos. Kohtalaisia olivat, meksikolainen ruokahan ei maistu samalta missään Meksikon ulkopuolella mutta aina kannattaa kokeilla, ja auttavasti oli siinäkin paikassa perusidea hoksattu kuitenkin, edes. Tällaisilta näyttää skotlantilaisen texmex-ravintolan versio chiles rellenos-ruoasta:
Jatkoin matkaa ja törmäsin mainokseen ilmaisesta näöntarkastuksesta. Musta onkin tuntunut viime aikoina että oikean silmän näkö on huonontunut vähän. Eikun tarkastukseen! Se oli oikein mukava pikku paussi, ja silmien näkökin selvisi, ihan ilmaiseksi.. Vasen silmä on ennallaan eli -0.5, oikea silmä on -1.25 mutta en kuolemaksenikaan muista mikä se oli ennen. Selvitän sen joku päivä. Joka tapauksessa jäin ihmettelemään mistä miä tai miun onni tempaisee näitä pikku juttuja joka matkan piristeeksi :D tämä oli taas niin random-toimintaa etten voi kuin ihmetellä..
Sitten matka jatkui New Towniin, joka oli myös dead end - ei yhtäkään kauppaa sielläkään. Otin taas oikopolun, kun viehätyin tämmöisestä (kaaressa lukee Stockbridge Market, ja mietinkin mikä marketti sieltä mahtaa löytyä..) :
Ja päätin katsoa mitä siellä oli. Ei mitään! Paitsi kuja läpi ihmisten takapihojen.. Ja niiden päässä, kadun toisela puolella, julkinen vessa! Juuri kun minulla olikin hätä. Hotelli helpotuksesta ulos astuessani tarkastelin kujaltaulosputkahtamispaikkaani, joka oli kuin olikin sattumoisin maailman suloisimman morsiuspukuliikkeen vieressä. Hyvä minä! Taas onnistuin.
Kyseisessä paikassa pääsin myös tuurilla sovittelemaan, koska sulkemisaikaan oli puoli tuntia ja viimeinen ajanvaraajasovittelija oli mennyt jo. Ja taas löytyi ihania mutta ah niin kalliita mekkoja.. Eipä napannut ei. Tai siis nappasi mutta ei käynyt tuuri! Sovittelin vain alepukuja, ja yksi ihanimmista oli "vain" £690.. Taitaapa tulla liian kalliiksi, sinne jäi sekin mekko. Tässä vaiheessa kun pääsin kyseenomaisesti liikkeestä pois, kello oli jo mansikoita ja kaikki putiikit kiinni, joten vaeltelin sivukujien kautta keskustaan päin. Matkalta bongasin vielä yhden listalla olleen liikkeen, joka olikin yksityinen ompelija ilman valmiita mallistoja, eli en kostunut siitä käynnistä mitään. Lopulta sitten vain vaeltelin vähän keskustassa kunnes tuli tarpeeksi myöhä että halpis-paluulippuni kelpasi taas juniin, ja puksutin takaisin kotio illan hämärtyessä. Pimeä laskeutui jotakuinkin niihin aikoihin kun oltiin kahden aseman päässä kotoa.
Vähän kuvia kivis-Ediksestä:
Lisäksi pakko mainita maailman huipuin juttu UK:ssa, eli paitsi että pyöräilijöillä on yleensä pieni oma pyöräkaista autotien ja jalankulkijoiden välissä (kuten esim. Berliinissäkin osittain on), heidät on myös hurmaavan hyvin huomioitu risteyksissä..
Ja kun kotia pääsin eikun nettiin neuvottelemaan hoviompelijattaren kanssa sekä oksentamaan päivän satoa blogiin. Huomenna vielä aikainen herätys, piru sentään, kun kaasumies muka tulee yhdeksältä korjaamaan lämmityksen. Ketut tulee, kuitenkin ilmestyy vasta yhdeltä, ja miä oon sidottu taloon koko päiväksi. Jees.. vois siis painua pehkuihin.
Eli kun ystävällisesti toivoin että sade tulisi vihertämään maata, niin tulihan se.. Heräsin aamulla luvattoman lyhyiden yöunien jälkeen, kun oli tukanpesu vanhaan tapaan edessä ja oltiin sovittu lähtöaika puolen päivän paikkeille. Ulkona satoi tietysti vettä, kannattaa varoa mitä toivoo, joskus ne toiveet toteutuu. Tukan pesuun meni reilu puoli tuntia+vesien lämmitykset eli ainakin 45min, mikä nyt ei paljoa eroa mun normaalisuihkusta ;) no ei vaan.. onneksi tajusin varata siihen tunnin, niin ei tullut kiire.
Siinä sitte aamupalan ja pukeutumisen jälkeen ihmettelin että eipä kämppiksestä oo kuulunu kolaustakaan, ja tarkistin junaaikataulut netistä, niin puhelimeen piippas viesti että kämppis voi pahoin ja on ihan kipeenä ylhäällä, ei jaksa nousta sängystäkään. Pienen tuuminnan jälkeen tarjouduin viemään sille buranaa, joka ei kelvannut, ja sitten päätin lähteä yksin. Äkkiäkös tuota yhden Edinburin hääkaupat läpi koluaa! Sadekaan ei haittaa jos sisällä aikoo olla.. lähtö vähän venyi tosin näiden touhujen seurauksena, joten olin vasta puoli yksi junassa, eli puoli kahden kieppeillä perillä Edissä. Ei se mitään, ajatteli Veera, kaupathan ovat maanantaisin auki ainakin viiteen!
Listalla oli 12 oletettua hääpukukauppaa Edinburin keksustassa/siinä lähistöllä, jalkapatikan päässä. Nyt kaikki jotka harkitsevat koskaan elämässään hääpuvun ostamista ulkomailta: selvittäkää maan käytäntö. Minä olen selvittänyt kaikkien tulevien morsiamien puolesta tämän maan käytännön, ja se kusee. Plus että tapana on ilmeisesti yleisesti varata aika, mennä katselemaan pukuja ja sovittaa, ihan kuin kukaan ei haluaisi nirsona ensin nähdä onko koko paikassa sovittamisen arvoisia pukuja ennenkuin varailee mitään aikoja.. (kuten minä mielelläni teen). Glasgowssa listalla oli siis noin 6 kauppaa, joista kahteen pääsin sisälle _katsomaan_ pukuja ilman ajanvarausta, kahteen pääsi vain ja ainoastaan ajanvarauksella ja kahta ei löytynyt mistään. Nyt listalla oli varmuuden vuoksi 12 + muutama vähän keksustaa kauempana oleva hätävaraksi. Lopputulos: 1 paikoista oli auki mutta kukaan ei avannut ovea, viittä (5) paikkaa ei näkynyt lähellekään sitä osoitetta joissa niiden piti olla, 2 ei valmistanut/myynyt lainkaan morsiuspukuja ainakaan itse myymälässään ja kahteen pääsin sisälle katselemaan pukuja, kummassakin paikassa sain myös sovittaa samantien ilman ajanvarausta. Pari paikkaa jäi etsimättä kun olivat kauempana ja aika loppui, kello löi kuusi ja prinsessa muuttui sammakoksi jne. Mutta että tämmöstä, varautukaa.
Noniin kuitenkin tarinan alkuun eli 12 kaupan lista mukana meikäläinen veivasi Edinburiin. Ja eikös aurinko ruvennut pilkahtelemaan heti kun kömmin asemalta ulkoilmaan sillalle. How lovely! Edinburg on kaunis ja hieno ja taiteellinen ja ihana kaupunki, tiedoksi vaan. Tykkään.
Pienen etsiskelyn ja keskusta-kierroksen jälkeen löytyi eka pukupaikka, jossa ei avattu ovea vaikka oli aukioloajat ja ovessa luki että ring the bell for attention. No ei tullut attentionia sieltä vaikka ringutin, ja seuraavaa paikkaa ei löytyny olleskaan. Sitte oikasin vähän ja löysin vahingossa listan loppupäässä olleen paikan, jonne pääsikin sisään, jossa päädyin sovittelemaan pukuja ja varaamaan itselleni alennuksessa olleen tuhannen punnan merkkipuvun (alehinta £650, ei tuhat), jota en varmaankaan kuitenkaan päädy ostamaan, 650 puntaa kun on jo kuitenkin sen 730€ eli menee vähän meidän budjetin yli.. Mutta hauskaa oli sovitella :)
http://www.youandyourwedding.co.uk/chatroom/topic/195752 tuosta linkistä löytyy se miun turhaan varattu ihana puku. Onhan se merkkipuku ja vielä limited edition, eikä sitä taida alle £1100:lla mistään normaalista löytääkkään mutta c'moon, 800€ pukuun jota käyttää kerran.. (laskin mukaan kuljetuskulut Suomeen :P )
Sitten matka jatkui toiselle puolelle keskustaa, joka oli dead end. Kulutin reippaasti aikaa siellä etsien paikkoja joita ei ollut ja joissa ei myyty morsispukuja. Lopulta päätin lähteä johonkin pubiin fish&chipsille ja päädyin löytämään texmex-ravintolan, jossa tarjottiin chiles rellenos. Kohtalaisia olivat, meksikolainen ruokahan ei maistu samalta missään Meksikon ulkopuolella mutta aina kannattaa kokeilla, ja auttavasti oli siinäkin paikassa perusidea hoksattu kuitenkin, edes. Tällaisilta näyttää skotlantilaisen texmex-ravintolan versio chiles rellenos-ruoasta:
Jatkoin matkaa ja törmäsin mainokseen ilmaisesta näöntarkastuksesta. Musta onkin tuntunut viime aikoina että oikean silmän näkö on huonontunut vähän. Eikun tarkastukseen! Se oli oikein mukava pikku paussi, ja silmien näkökin selvisi, ihan ilmaiseksi.. Vasen silmä on ennallaan eli -0.5, oikea silmä on -1.25 mutta en kuolemaksenikaan muista mikä se oli ennen. Selvitän sen joku päivä. Joka tapauksessa jäin ihmettelemään mistä miä tai miun onni tempaisee näitä pikku juttuja joka matkan piristeeksi :D tämä oli taas niin random-toimintaa etten voi kuin ihmetellä..
Sitten matka jatkui New Towniin, joka oli myös dead end - ei yhtäkään kauppaa sielläkään. Otin taas oikopolun, kun viehätyin tämmöisestä (kaaressa lukee Stockbridge Market, ja mietinkin mikä marketti sieltä mahtaa löytyä..) :
Ja päätin katsoa mitä siellä oli. Ei mitään! Paitsi kuja läpi ihmisten takapihojen.. Ja niiden päässä, kadun toisela puolella, julkinen vessa! Juuri kun minulla olikin hätä. Hotelli helpotuksesta ulos astuessani tarkastelin kujaltaulosputkahtamispaikkaani, joka oli kuin olikin sattumoisin maailman suloisimman morsiuspukuliikkeen vieressä. Hyvä minä! Taas onnistuin.
Kyseisessä paikassa pääsin myös tuurilla sovittelemaan, koska sulkemisaikaan oli puoli tuntia ja viimeinen ajanvaraajasovittelija oli mennyt jo. Ja taas löytyi ihania mutta ah niin kalliita mekkoja.. Eipä napannut ei. Tai siis nappasi mutta ei käynyt tuuri! Sovittelin vain alepukuja, ja yksi ihanimmista oli "vain" £690.. Taitaapa tulla liian kalliiksi, sinne jäi sekin mekko. Tässä vaiheessa kun pääsin kyseenomaisesti liikkeestä pois, kello oli jo mansikoita ja kaikki putiikit kiinni, joten vaeltelin sivukujien kautta keskustaan päin. Matkalta bongasin vielä yhden listalla olleen liikkeen, joka olikin yksityinen ompelija ilman valmiita mallistoja, eli en kostunut siitä käynnistä mitään. Lopulta sitten vain vaeltelin vähän keskustassa kunnes tuli tarpeeksi myöhä että halpis-paluulippuni kelpasi taas juniin, ja puksutin takaisin kotio illan hämärtyessä. Pimeä laskeutui jotakuinkin niihin aikoihin kun oltiin kahden aseman päässä kotoa.
Vähän kuvia kivis-Ediksestä:
Lisäksi pakko mainita maailman huipuin juttu UK:ssa, eli paitsi että pyöräilijöillä on yleensä pieni oma pyöräkaista autotien ja jalankulkijoiden välissä (kuten esim. Berliinissäkin osittain on), heidät on myös hurmaavan hyvin huomioitu risteyksissä..
Ja kun kotia pääsin eikun nettiin neuvottelemaan hoviompelijattaren kanssa sekä oksentamaan päivän satoa blogiin. Huomenna vielä aikainen herätys, piru sentään, kun kaasumies muka tulee yhdeksältä korjaamaan lämmityksen. Ketut tulee, kuitenkin ilmestyy vasta yhdeltä, ja miä oon sidottu taloon koko päiväksi. Jees.. vois siis painua pehkuihin.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Paistaa se aurinko risutukkaankin
Mollivoittoisena käyntiin lähtenyt päivä kääntyi nyt kuitenkin sitten ihan mukiinmeneväksi :)
Peseytymisen suoritin vedenkeittimellä kuumennetulla vedellä, joka kipattiin sankoon ja sitten eiku sankon kanssa suihkuun. Kyllä tulee mökkisauna mieleen, paitsi kylppäri on kylmä kuin avanto.. Noh, vähän extremeä elämään, onneksi kämppiskin suhtautuu tähän koko sotkuun huumorilla. Ollaanpahan huominen siellä Edinburissa, ettei tarvi palella täällä! Hiuksia en saanut vielä pestyä, se homma on edessä huomenaamulla samalla systeemillä..
Päätin lähteä iltapäivällä lenkille, kun vielä oli valoisaa ja sadekin lakkasi. Kukkuloilla oli rauhallista, kaniineja juoksenteli siellä sun täällä ja istahdinpa jopa hetkeksi seuraamaan yhtä huoletonta nuorta yksilöä, joka oli joko vähän hidas tai sitten ei vain tajunnut että katselin. Ketään muita ei näkynyt lähimailla, mikä on harvinaista täällä kauniilla ilmalla sunnuntaina. Noh, sainpa nautiskella luonnon rauhasta yksin. Osa kukkulan piikkipensaista on alkanut puskea keltaisia kukkia! Mikä ihana yllätys. Muutenkin koko paikka vihertää päivä päivältä enemmän.. :) Oikeastaan saisi vähän sataakin, että kaikki alkaisi kasvaa niinkuin keväällä kuuluukin.
Lenkistä sain energiaa väsätä vielä rungon harjoittelun keissiin, homma on nyt siis aloitettu, muy bien. Loppuilta kului häähumun merkeissä - juteltiin sulhon ja äipän kanssa kutsuasioista, mietittiin tekstejä, ja kun molemmat painuivat nukkumaan kellon näyttäessä paljon Suomessa, minä jatkoin naimisiin.infon nettisivuilla foorumien selailua ja pistinpä pystyyn siellä myös hääpäiväkirjan! En tiedä näkyykö se muille kuin rekisterötyneille, mutta voinhan koittaa linkittää, kertokaa toimiko linkki. Sinne nyt kuitenkin tilittelen sitten enempi hääjutuista, vaikka laitan toki tännekin jotain juttuja..
Nyt googlettelen vielä itselleni listan Edinburin morsiusliikkeistä, että tiedän mihin meen kyyläämään huomenna. Saas nähdät kuinka käy!
Linkki hääpäiväkirjaan, joka ehkä toimii:
Muoks: lisäyksenä selitys tuohon vesihommaan.. kämppis tuli kotiin töistä ja selvensi, että se korjaaja oli sanonut että vika on tuulettimessa, joten ongelma ulottuu myös lämpimään veteen.. Enpähän ollut kuunnellut tarkasti, vai sanoiko silloin kun olin muualla *viheltelee*.. Joka tapauksessa lämmintä vettä EIKÄ patterilämmitystä tipu eikä lirise ennen tiistaita (peukut ja varpaat pystyyn että se ukko saa sen silloin korjattua!), joten peseytyminen on kikkailua ja sähkölämmittimet hoitaa tilapäislämmityksen. Tällaista täällä Skotlandiassa, kannattaako lämmittää kaasulla, kysyn vaan.. Onneks ei tarvii maksaa noista korjauksista mitään.
Muoks muoks: linkki ei toimi ei-rekisteröityneillä, poistin sen. Sori.
Peseytymisen suoritin vedenkeittimellä kuumennetulla vedellä, joka kipattiin sankoon ja sitten eiku sankon kanssa suihkuun. Kyllä tulee mökkisauna mieleen, paitsi kylppäri on kylmä kuin avanto.. Noh, vähän extremeä elämään, onneksi kämppiskin suhtautuu tähän koko sotkuun huumorilla. Ollaanpahan huominen siellä Edinburissa, ettei tarvi palella täällä! Hiuksia en saanut vielä pestyä, se homma on edessä huomenaamulla samalla systeemillä..
Päätin lähteä iltapäivällä lenkille, kun vielä oli valoisaa ja sadekin lakkasi. Kukkuloilla oli rauhallista, kaniineja juoksenteli siellä sun täällä ja istahdinpa jopa hetkeksi seuraamaan yhtä huoletonta nuorta yksilöä, joka oli joko vähän hidas tai sitten ei vain tajunnut että katselin. Ketään muita ei näkynyt lähimailla, mikä on harvinaista täällä kauniilla ilmalla sunnuntaina. Noh, sainpa nautiskella luonnon rauhasta yksin. Osa kukkulan piikkipensaista on alkanut puskea keltaisia kukkia! Mikä ihana yllätys. Muutenkin koko paikka vihertää päivä päivältä enemmän.. :) Oikeastaan saisi vähän sataakin, että kaikki alkaisi kasvaa niinkuin keväällä kuuluukin.
Lenkistä sain energiaa väsätä vielä rungon harjoittelun keissiin, homma on nyt siis aloitettu, muy bien. Loppuilta kului häähumun merkeissä - juteltiin sulhon ja äipän kanssa kutsuasioista, mietittiin tekstejä, ja kun molemmat painuivat nukkumaan kellon näyttäessä paljon Suomessa, minä jatkoin naimisiin.infon nettisivuilla foorumien selailua ja pistinpä pystyyn siellä myös hääpäiväkirjan! En tiedä näkyykö se muille kuin rekisterötyneille, mutta voinhan koittaa linkittää, kertokaa toimiko linkki. Sinne nyt kuitenkin tilittelen sitten enempi hääjutuista, vaikka laitan toki tännekin jotain juttuja..
Nyt googlettelen vielä itselleni listan Edinburin morsiusliikkeistä, että tiedän mihin meen kyyläämään huomenna. Saas nähdät kuinka käy!
Muoks: lisäyksenä selitys tuohon vesihommaan.. kämppis tuli kotiin töistä ja selvensi, että se korjaaja oli sanonut että vika on tuulettimessa, joten ongelma ulottuu myös lämpimään veteen.. Enpähän ollut kuunnellut tarkasti, vai sanoiko silloin kun olin muualla *viheltelee*.. Joka tapauksessa lämmintä vettä EIKÄ patterilämmitystä tipu eikä lirise ennen tiistaita (peukut ja varpaat pystyyn että se ukko saa sen silloin korjattua!), joten peseytyminen on kikkailua ja sähkölämmittimet hoitaa tilapäislämmityksen. Tällaista täällä Skotlandiassa, kannattaako lämmittää kaasulla, kysyn vaan.. Onneks ei tarvii maksaa noista korjauksista mitään.
Muoks muoks: linkki ei toimi ei-rekisteröityneillä, poistin sen. Sori.
Ulkomailla elämisen ihanuutta
Aina ei vaan voi onnistua.. Tämäkin päivä alkaa kääntyä pikkuhiljaa vitutuksen puolelle.
Heräsin aamulla kasilta liian lyhyiden yöunien jälkeen juttelemaan sulhon kanssa, joka ei ilmaantunut paikalle.. Odottelin paikalla reilut puoli tuntia, minkä jälkeen painuin takaisin nukkumaan, josta minut häätöi ylös häläri tunnin päästä (häläröidään jos tahdotaan toinen nettiin, koska mun netti maksaa niin pirkuleesti).
Noh, mies sai anteeksi poissaolonsa, oli ollut tekemässä kutsukortteja äitini kanssa. Itse olin kiukkuinen, väsynyt ja nälkäinen.. Ja askartelijoilta loppui liima, joten lähtivät ostamaan lisää. Minä painuin aamupalalle.
Kuppi teetä ja kunnon paahtis piristivät mieltä sen verran, että kerkesin jo suunnitella päivää: tiskaisin keittiön tiskivuoren (kämppis on kiltisti tiskannut koko viikonlopun..), kävisin kunnon lenkillä takapihan kukkulalla, ottaisin pitkän lämpimän suihkun ja ryhtyisin viimein tekemään sitä harjoittelun tehtävää, jonka aloittamista olen lykännyt.
..Ja ketut.
Tiskivuori sai kyytiä, vaikka keittiöstä ei tullutkaan lämmintä vettä. Noh, lämmitän muutenkin tiskiveden vedenkeittimellä, joten ei tuottanut ongelmia. Kämppis lähti töihin ja oli sentään hyväkäs iloinen, että tiskasin. Sitten alkoi ihanien yllätysten sarja: kun tiskit oli tehty, ulkona alkoi sataa. Ei siis lenkille nyt, ehkä myöhemmin? Päätin mennä suihkuun ensin.. Ei lämmintä vettä. Pienen tutkimuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei koko talosta saa mistään lämmintä vettä vaikka kuinka valuttaisi minuuttitolkulla. Lovely.
Ulkona lakkasi satamasta, päätin lähteä lenkille. Vaihdoin lenkkivaatteet päälle, alkoi sataa taas. Viimeinkin se Skotlanti näyttää sateisen puolensa? Ehei.. Aurinko kyllä pilkahtelee ja pilvetkin seilaa millon missäkin, mutta kuurot ajoittuu täydellisesti meidän talon kohdalle aina kun aion ulos.
Lisänsä tähän ihanuuteen tuo se, että talon kaasulämmitys on reistaillut perjantaista lähtien, sitä tuli katsomaan korjaaja joka ronklasi jotain koneessa ja ilmoitti tulevansa tiistaina vaihtamaan jonkun osan ja puhdistamaan koneen ja vaikka mitä. Lauantaiaamusta lähtien ollaan siis oltu ilman lämmitystä, koska siinä vaiheessa kone päätti ettei sitä kiinnosta lämmittää meidän pientä tupaa. Omaa huonetta olen lämmitellyt pienellä sähkölämmittimellä, itsellä kun on neliöitä vain se vajaa 8 niin huone pysyy sentään 10min lämmittämisellä reilu tunnin siedettävän lämpöisenä. Sitten heitetään ponchoa niskaan ja palellaan.
Luonnollisesti tässä vaiheessa ja tässä palellessa ei enää yhtään huvita kirjoittaa sitä saakelin koulutehtävääkään, ja kokemuksesta tiedän että eihän siitä mitään tule jos valmiiksi jo vitittää. Nyt ei siis huvita tehdä mitään, tämäkin netissä roikkuminen maksaa ja kämppiskin on töissä niin siitä ei ole seuranpitäjäksi..
Noh, joskus elämä on tällaista.. huomenna Edinburghiin hääpuvun etsintään, ehkä silloin on jo parempi päivä. Ja jos sen lämmityksenkin sais toimintaan jo tiistaina. Mutta lämmintä vettä mä tarvitsen tänään enkä viimenen päivä!
..Sitte paremman tekemisen puutteessa jatkan tilitystä Skotlannista. Tän piti olla sateinen maa, mutta täällä vaan paistaa aurinko. Pari kertaa on sadellut yöllä ja kerran tai kaks päivällä, yleensä sillon ku oon ollu pitkässä vuorossa töissä. Nytkin se tihuuttelu loppui mutta en viitsi vaihtaa lenkkivaatteita päälle kun sit se alkaa taas..
Anyways, Skotlanti on muuten ihana paikka. Luonto on kaunista, se on joka puolella, vuoret on upeat. Linna on upea. Mitähän vielä.. Sais olla enempi rahaa matkustella ympäriinsä ja katsella kaikkea. Edinburgh ja Glasgow on vajaa tunnin juna-/bussimatkan päässä ja meno-paluulippu maksaa seitsemisen euroa, että ei paha ollenkaan. Edinburgh on ihana, mitä sitä nyt oon kerenny näkee, Glasgow on ihan hieno kans mutta odotin siltä ehkä enemmän sitä Skotlantia mitä täällä maalla näkee.. Noh, onhan se shoppailijan paratiisi, mullei vaan oo rahaa shoppailla :p
Mut se mitä eniten rakastan täällä on aksentti! Se on ihan mahdoton. Mitä nopeammin ihmiset puhuu, sitä vaikeampi niitä on ymmärtää, mutta vaikka ne puhuis hitaastikkin, ei niitä silti aina tajua. Jos luulit osaavasi englantia, tuleppa tänne.. Englannilla kyllä pärjää Englannissa, mutta Skotlannissa saattaa tehdä tiukkaa!
Se aksentti vaan on niin vahva, kummallinen, ja kuitenkin niin kiehtova.. toivoisin että jotain siitä tarttuisi omaankin puheeseen tän vaihdon aikana. Kun tulin tänne, ymmärsin ehkä 60% kaikesta sanotusta, nyt ollaan päästy jo 80-90%:iin. Jos väsyttää niin prosentit laskee taas jonnekin 40:een kun ei jaksa keskitttyä. Hirveästi kuluu ylimääräistä energiaa joka päivä siihen, kun koittaa tajuta kaiken mitä sanotaan.. Well, nobody said it was easy. Ja ihaninta tässä täällä puhutussa murteessa on se, että kaikki sanovat aye! Ihan jatkuvasti :) En ole kuullut yhtään yesiä koko aikana täällä (paitsi matkalla, Lontoossa). Ihmiset sanoo myös paljon "lovely" ja "fine", jota ei tosin äännetä "fain" vaan "fein". Hyvä ääntämisohje on ääntää eenä kaikki minkä olet oppinut ääntämään aana :D
Nyt vois mennä kokeilemaan tuleeko sitä lämmintä vettä, ihan vaan pettyäkseni. Tai mennä peiton alle lukemaan huonoa dekkaria englanniksi. <3
Heräsin aamulla kasilta liian lyhyiden yöunien jälkeen juttelemaan sulhon kanssa, joka ei ilmaantunut paikalle.. Odottelin paikalla reilut puoli tuntia, minkä jälkeen painuin takaisin nukkumaan, josta minut häätöi ylös häläri tunnin päästä (häläröidään jos tahdotaan toinen nettiin, koska mun netti maksaa niin pirkuleesti).
Noh, mies sai anteeksi poissaolonsa, oli ollut tekemässä kutsukortteja äitini kanssa. Itse olin kiukkuinen, väsynyt ja nälkäinen.. Ja askartelijoilta loppui liima, joten lähtivät ostamaan lisää. Minä painuin aamupalalle.
Kuppi teetä ja kunnon paahtis piristivät mieltä sen verran, että kerkesin jo suunnitella päivää: tiskaisin keittiön tiskivuoren (kämppis on kiltisti tiskannut koko viikonlopun..), kävisin kunnon lenkillä takapihan kukkulalla, ottaisin pitkän lämpimän suihkun ja ryhtyisin viimein tekemään sitä harjoittelun tehtävää, jonka aloittamista olen lykännyt.
..Ja ketut.
Tiskivuori sai kyytiä, vaikka keittiöstä ei tullutkaan lämmintä vettä. Noh, lämmitän muutenkin tiskiveden vedenkeittimellä, joten ei tuottanut ongelmia. Kämppis lähti töihin ja oli sentään hyväkäs iloinen, että tiskasin. Sitten alkoi ihanien yllätysten sarja: kun tiskit oli tehty, ulkona alkoi sataa. Ei siis lenkille nyt, ehkä myöhemmin? Päätin mennä suihkuun ensin.. Ei lämmintä vettä. Pienen tutkimuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei koko talosta saa mistään lämmintä vettä vaikka kuinka valuttaisi minuuttitolkulla. Lovely.
Ulkona lakkasi satamasta, päätin lähteä lenkille. Vaihdoin lenkkivaatteet päälle, alkoi sataa taas. Viimeinkin se Skotlanti näyttää sateisen puolensa? Ehei.. Aurinko kyllä pilkahtelee ja pilvetkin seilaa millon missäkin, mutta kuurot ajoittuu täydellisesti meidän talon kohdalle aina kun aion ulos.
Lisänsä tähän ihanuuteen tuo se, että talon kaasulämmitys on reistaillut perjantaista lähtien, sitä tuli katsomaan korjaaja joka ronklasi jotain koneessa ja ilmoitti tulevansa tiistaina vaihtamaan jonkun osan ja puhdistamaan koneen ja vaikka mitä. Lauantaiaamusta lähtien ollaan siis oltu ilman lämmitystä, koska siinä vaiheessa kone päätti ettei sitä kiinnosta lämmittää meidän pientä tupaa. Omaa huonetta olen lämmitellyt pienellä sähkölämmittimellä, itsellä kun on neliöitä vain se vajaa 8 niin huone pysyy sentään 10min lämmittämisellä reilu tunnin siedettävän lämpöisenä. Sitten heitetään ponchoa niskaan ja palellaan.
Luonnollisesti tässä vaiheessa ja tässä palellessa ei enää yhtään huvita kirjoittaa sitä saakelin koulutehtävääkään, ja kokemuksesta tiedän että eihän siitä mitään tule jos valmiiksi jo vitittää. Nyt ei siis huvita tehdä mitään, tämäkin netissä roikkuminen maksaa ja kämppiskin on töissä niin siitä ei ole seuranpitäjäksi..
Noh, joskus elämä on tällaista.. huomenna Edinburghiin hääpuvun etsintään, ehkä silloin on jo parempi päivä. Ja jos sen lämmityksenkin sais toimintaan jo tiistaina. Mutta lämmintä vettä mä tarvitsen tänään enkä viimenen päivä!
..Sitte paremman tekemisen puutteessa jatkan tilitystä Skotlannista. Tän piti olla sateinen maa, mutta täällä vaan paistaa aurinko. Pari kertaa on sadellut yöllä ja kerran tai kaks päivällä, yleensä sillon ku oon ollu pitkässä vuorossa töissä. Nytkin se tihuuttelu loppui mutta en viitsi vaihtaa lenkkivaatteita päälle kun sit se alkaa taas..
Anyways, Skotlanti on muuten ihana paikka. Luonto on kaunista, se on joka puolella, vuoret on upeat. Linna on upea. Mitähän vielä.. Sais olla enempi rahaa matkustella ympäriinsä ja katsella kaikkea. Edinburgh ja Glasgow on vajaa tunnin juna-/bussimatkan päässä ja meno-paluulippu maksaa seitsemisen euroa, että ei paha ollenkaan. Edinburgh on ihana, mitä sitä nyt oon kerenny näkee, Glasgow on ihan hieno kans mutta odotin siltä ehkä enemmän sitä Skotlantia mitä täällä maalla näkee.. Noh, onhan se shoppailijan paratiisi, mullei vaan oo rahaa shoppailla :p
Mut se mitä eniten rakastan täällä on aksentti! Se on ihan mahdoton. Mitä nopeammin ihmiset puhuu, sitä vaikeampi niitä on ymmärtää, mutta vaikka ne puhuis hitaastikkin, ei niitä silti aina tajua. Jos luulit osaavasi englantia, tuleppa tänne.. Englannilla kyllä pärjää Englannissa, mutta Skotlannissa saattaa tehdä tiukkaa!
Se aksentti vaan on niin vahva, kummallinen, ja kuitenkin niin kiehtova.. toivoisin että jotain siitä tarttuisi omaankin puheeseen tän vaihdon aikana. Kun tulin tänne, ymmärsin ehkä 60% kaikesta sanotusta, nyt ollaan päästy jo 80-90%:iin. Jos väsyttää niin prosentit laskee taas jonnekin 40:een kun ei jaksa keskitttyä. Hirveästi kuluu ylimääräistä energiaa joka päivä siihen, kun koittaa tajuta kaiken mitä sanotaan.. Well, nobody said it was easy. Ja ihaninta tässä täällä puhutussa murteessa on se, että kaikki sanovat aye! Ihan jatkuvasti :) En ole kuullut yhtään yesiä koko aikana täällä (paitsi matkalla, Lontoossa). Ihmiset sanoo myös paljon "lovely" ja "fine", jota ei tosin äännetä "fain" vaan "fein". Hyvä ääntämisohje on ääntää eenä kaikki minkä olet oppinut ääntämään aana :D
Nyt vois mennä kokeilemaan tuleeko sitä lämmintä vettä, ihan vaan pettyäkseni. Tai mennä peiton alle lukemaan huonoa dekkaria englanniksi. <3
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Matkalla bloggailun syövereihin!
Viimeinkin sain aloitettua sen kauan kaivatun blogin, jonka aloittamista olen aikonut iät ja ajat ja joka olisi ollut tarpeen jo kauan. Iloa himmentää hieman se, että kello on 23:30 paikallista aikaa ja olen lupautunut heräämään klo 8, jotta pääsen pitämään hääkutsu-palaveria Suomessa majailevan sulhasen kanssa - siellä kun ollaan kaksi tuntia edellä..
Nyt harmittaa suunnattomasti, etten aloittanut tätä blogia samoihin aikoihin kuin sairaanhoitaja-kätilöopintojani - olisin voinut seurata sisäisen hoitajan kehittymistä alusta saakka. Toisaalta olisin voinut aloittaa sen jo Saksan-vuoteni aikana, jolloin tutut ja puolituntemattomat olisivat saaneet seurata matkakuulumisia Bratwurstiasta ja oma elämäni olisi ollut helpompaa. Nyt kun ruvetaan jossittelemaan, olisin voinut aloittaa myös blogin silloin, kun häiden suunnittelu alkoi, mutta eihän sellainen käynyt kuin vilahtaen mielessä ja vihelsi mennessään. Mutta tässä sitä nyt ollaan, viimein.
Tällä hetkellä olen siis lyhyessä vaihdossa Skotlandian ihmemaassa, kolme viikkoa takana ja kaksi kuukautta edessä. Matka tämän maan syövereihin on ollut ja tulee olemaan juuri niin ihmeellinenkin kuin ajattelinkin, ja ehkä tämän blogin kautta nyt jokunen hassu ystävä pystyy seuraamaan aivoituksiani vähän paremmin. Vaihto on poikinut tähän mennessä jo runsaasti sisäisiä matkoja ja oivalluksia, joita koitan muistaa kirjata ylös. Yritän myös muistaa laittaa tagit teksteihin, niin että niiden, joita kiinnostavat vaikka hoitajanopinnot pelkästään, ei tarvitse lukea tilityksiä hääjärjestelyjen etenemisestä. .. Niin vissiin..
Kuten yltä ja profiilista selviää, olen myös matkalla sairaanhoitajaksi ja kätilöksi - tie jolle päädyin vahingossa, jolla en alkuun uskonut pysyväni, ja jolla askeleet käyvät kevyemmiksi ja raskaammiksi jatkuvasti. Elämä vie minne haluaa, ja minut se on vienyt maailmaan, josta en enää tahdokaan pois.
Näiden lisäksi olen matkalla kesämorsioksi, ja se tie on ollut kummallisin tähänastisista. Tulevat häät ovat vielä kovasti vaiheessa, minä olen järjestelyjä paossa kanaalin toisella puolella (ja haaveilen häiden siirtämisestä tänne johonkin ihanaan vanhaan linnaan) ja muutenkin pakka on ihan sekaisin, mutta eiköhän me saada meidännäköiset häät lopulta aikaan, uskon vakaasti niin.
Järkevintä olisi kaiketi ollut aloittaa oma blogi kaikille noille asioille erikseen, mutta en millään jaksa sellaista, joten postailen tänne millon mistäkin aiheista ja taggailen niitä sitten omiin lokeroihinsa. Eläkää sen asian kanssa.
Nyt kun tili on aukaistu niin lähden itseeni tyytyväisenä nukkumaan jaksaakseni huomenna setviä hääkutsuasioita ja muita ilman ylimääräisiä raivareita. Ja eiköhän lisää tilitystä seuraa piakkoin, kunhan tuo häiritsevä real life hieman rauhoittuu.. :D täällä nörttäileminen on vaan niin kallista, ettei netissä voi istua tuntikausia. Onneksi olen nopea kirjoittamaan. ^^
Tällaista tänään, huomenna jotain ihan muuta.
Nyt harmittaa suunnattomasti, etten aloittanut tätä blogia samoihin aikoihin kuin sairaanhoitaja-kätilöopintojani - olisin voinut seurata sisäisen hoitajan kehittymistä alusta saakka. Toisaalta olisin voinut aloittaa sen jo Saksan-vuoteni aikana, jolloin tutut ja puolituntemattomat olisivat saaneet seurata matkakuulumisia Bratwurstiasta ja oma elämäni olisi ollut helpompaa. Nyt kun ruvetaan jossittelemaan, olisin voinut aloittaa myös blogin silloin, kun häiden suunnittelu alkoi, mutta eihän sellainen käynyt kuin vilahtaen mielessä ja vihelsi mennessään. Mutta tässä sitä nyt ollaan, viimein.
Tällä hetkellä olen siis lyhyessä vaihdossa Skotlandian ihmemaassa, kolme viikkoa takana ja kaksi kuukautta edessä. Matka tämän maan syövereihin on ollut ja tulee olemaan juuri niin ihmeellinenkin kuin ajattelinkin, ja ehkä tämän blogin kautta nyt jokunen hassu ystävä pystyy seuraamaan aivoituksiani vähän paremmin. Vaihto on poikinut tähän mennessä jo runsaasti sisäisiä matkoja ja oivalluksia, joita koitan muistaa kirjata ylös. Yritän myös muistaa laittaa tagit teksteihin, niin että niiden, joita kiinnostavat vaikka hoitajanopinnot pelkästään, ei tarvitse lukea tilityksiä hääjärjestelyjen etenemisestä. .. Niin vissiin..
Kuten yltä ja profiilista selviää, olen myös matkalla sairaanhoitajaksi ja kätilöksi - tie jolle päädyin vahingossa, jolla en alkuun uskonut pysyväni, ja jolla askeleet käyvät kevyemmiksi ja raskaammiksi jatkuvasti. Elämä vie minne haluaa, ja minut se on vienyt maailmaan, josta en enää tahdokaan pois.
Näiden lisäksi olen matkalla kesämorsioksi, ja se tie on ollut kummallisin tähänastisista. Tulevat häät ovat vielä kovasti vaiheessa, minä olen järjestelyjä paossa kanaalin toisella puolella (ja haaveilen häiden siirtämisestä tänne johonkin ihanaan vanhaan linnaan) ja muutenkin pakka on ihan sekaisin, mutta eiköhän me saada meidännäköiset häät lopulta aikaan, uskon vakaasti niin.
Järkevintä olisi kaiketi ollut aloittaa oma blogi kaikille noille asioille erikseen, mutta en millään jaksa sellaista, joten postailen tänne millon mistäkin aiheista ja taggailen niitä sitten omiin lokeroihinsa. Eläkää sen asian kanssa.
Nyt kun tili on aukaistu niin lähden itseeni tyytyväisenä nukkumaan jaksaakseni huomenna setviä hääkutsuasioita ja muita ilman ylimääräisiä raivareita. Ja eiköhän lisää tilitystä seuraa piakkoin, kunhan tuo häiritsevä real life hieman rauhoittuu.. :D täällä nörttäileminen on vaan niin kallista, ettei netissä voi istua tuntikausia. Onneksi olen nopea kirjoittamaan. ^^
Tällaista tänään, huomenna jotain ihan muuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)