Harkkavieroitusta ja jouluhässäkää

Nyt on harjoittelua jäljellä enää kaksi vuoroa! Ikävä tulee koko synnytysvuodeosastoa - se on niin miun paikka. Jäisin sinne vaikka kuinka pitkäksi aikaa... Toisaalta on myös kiva palata kouluun joulun jälkeen, kun suuntaavat opinnot alkavat. Edessä siis viiden(?) viikon tiukka teoriarupeama ja sitten naistentautien osastolle taas harjoitteluun helmikuussa. Sen jälkeen jälleen luvassa teoriaa, sitten useamman viikon loma ja keväällä taas pidempi harjoittelu.

Nuo teoriarupeamat kyllä kiinnostavat kerrankin yhtä paljon kuin edessä olevat harjoittelut (ehkä jopa enemmän kuin tuo naistentautien harkka). Kerrankin tietää että edessä on vain ja ainoastaan tiukkaa opiskelua oman varsinaisen alan aiheista, eikä tarvitse puolinukuksissa koittaa kuunnella yhdentekeviä tärkeitä ja tylsiä opettavaisia luentoja esimerkiksi geriatriasta (vanhuksia), sisätaudeista tai inkontinenssista. Kyllä, tiedän että myös nuo asiat ovat tärkeitä, sairaanhoitajan kuuluu ne hallita ja osa niistä liittyy jotenkin myös kätilön työhön. Suoraan sanottuna en kuitenkaan aio enkä halua työskennellä sairaanhoitajana kuin äärimmäisen pakon edessä, sillä minusta tulee kätilö ja sitä varten tässä koulussa jaksan kököttää. Lisäksi vasta nyt, kun näen konkreettisesti kuinka monet aiemmin opetellut asiat liittyvät kätilön työhön, jaksan oikeasti kiinnostua niistä, ja hyötyisin niistä luennoista nyt aika paljon enemmän kuin vuosi-pari sitten, jolloin en jaksanut kuolemaksenikaan ymmärtää miksi näitä asioita on jauhettava. Kyllähän inkontinenssi, haavanhoito ja vaikkapa masennusläkkeet ovat asioita, jotka tulevat eteen kätilöllekin usein. Miksei meitä motivoitu vuosi sitten kertomalla tätä?

Joka tapauksessa nykyisestä harjoittelupaikastani olen nauttinut, oppinut ja saanut irti enemmän kuin koskaan kouluaikanani, ehkä enemmän kuin koko elämäni aikana olen neljässä viikossa oppinut. Aika on käytetty tehokkaasti ja kyllä vain, harjoittelun tavoitteet ovat täyttyneet ja koen, että lapsivuoteisen naisen ja vastasyntyneen lapsen hoitotyön perusasiat ovat minulla vahvasti hallussa kaikkine tasoineen. Vauvoja tulee ikävä, mutta oikeasti myös äitejä - koen puhdasta iloa aina onnistuessani hyvin ohjauksessa, nähdessäni vanhempien ja vauvan välisen suhteen kehittyvän jo lyhyenä sairaalassaoloaikana ja kotiuttaessani perheen, jonka vahvasti uskon selviytyvän hienosti kotona vauva-arjessa. Tunnen riemua huomatessani, kuinka paljon hyvää voin tehdä laittaessani koko persoonani peliin työskennessäni: kuinka paljon pienet asiat merkitsevät, kuinka hymyllä voi pelastaa jonkun päivän ja kuinka rehellinen kehu kohottaa itsetuntoa.

Tämä taisi olla sitä paljon puhuttua ammatillista kasvua. ... :>



Kaiken harkkakiireen keskellä en ole ehtinyt keskittyä jouluun paljoakaan, mikä on sopinut mainiosti. Asuntoa siivoilin pikkuhiljaa huone kerrallaan parin viikon ajan, kunnes pikkujouluillan aamuna (vapaalla) rykäisin loppukirin, imuroin&pyyhin koko kämpän ja ripustin jouluverhot sekä asiaankuuluvia härpäkkeitä koristeita ympäri taloa. Nyt olen onnistunut pitämään siivotut paikat myös puhtaina, ja jouluisessa kodissa on kiva olla kun pääsee töistä :) Joululahjoja en tänä vuonna ostanut hiljalleen tissutellen pitkin syksyä kuten ennen, vaan kypsyttelin niitä vain ajatusten tasolla viime tippaan, kunnes tänään ostin kaiken yhdellä rykäisyllä tarkan listan kanssa. Aikaa kului silti parisen tuntia, mutta olin tyytyväinen: entisen päämäärättömän kaupoissa harhailun sijaan poimin ideat lahjojensaajilta itseltään yhdistettynä mainoslehtisten kiivaaseen selailuun, ja kun viimein ryhdyin itse toimeen, tarvitsi lahjat vain "käydä hakemassa". Aika toimiva konsepti!

Ainoa siivousta kaipaava paikka talossa jäljellä on oma työpöytäni laatikoineen, papereineen ja päällysineen. Nyt taidan kuitenkin läväyttää Dexterin ruudulle pyörimään ja lämmittää glögiä, pöydän ehtinee siivota joskus toistekin. Tänään on jo joulushoppailtu, se saa riittää! Jälkihuomautus: meillä ei berliininshoppailuista johtuen osteta tänä jouluna tässä liitossa keskinäisiä joululahjoja ollenkaan - miten ihanan vapauttavaa! Siispä lahjat ostettiin vain muulle perheelle.

P.S. Hassu pikkujuttu - olen ruvennut vahingossa "siviilissä"" eli vapaallakin kysymään ihmisiltä keskustelun päätteeksi "onko kaikki muuten hyvin?". Tämä on kirvoittanut jonkin verran kummaksuvia katseita, mutta onneksi ihmiset ovat ymmärtäväisiä. En sentään ole tivannut vielä keltään, tarvitsevatko kipulääkettä/kuinka rinnat voivat/millaista vuoto on. :D siitä saattaisi joku jo loukkaantuakin.

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Nyt kun ensimmäinen puolikas eli 2 viikkoa on mennyt harjoittelusta, on tässä vaiheessa pakko tilittää vähän tuntemuksia taas rakkaalle ystävälleni Inter Netille. Erityisesti tilitettävää on viimeisten kahden viikon ensimmäisestä kahdesta päivästä eli eilisestä ja tästä päivästä, koska ne olivat jokseenkin erilaisia kuin koko muu harkka.
Ensinnäkin viihdyn koko ajan paremmin synnytysvuodeosastolla, se on niin mun paikka - ehkä jopa enemmän kuin synnytyssali? Saa nähdä kunhan pääsen jälkimmäiseen tutustumaan pidemmäksi aikaa ensi syksynä. Joka tapauksessa ammattitaito tuntuu karttuvan päivä päivältä, asiat alkaa jäädä päähän enkä tarvitse enää ohjaajaa joka pikku jutussa. Osaan jo hienosti ottaa potilaan vastaan, kartoittaa tulotilanteen, laittaa paperit ja tiedot koneella kuntoon ja lähteä laatimaan hoitosuunnitelmaa potilaille. Vastasyntyneitä käsittelen jo lähes yhtä varmasti kuin autoa (liukkailla ja ruuhka-aikaan esiintyy edelleen pientä epävarmuutta ja turhautumista, muuten sujuu hyvin) ja äitejä osaan lähestyä koko ajan paremmin. Ammatillista kasvua kasaantuu harteille siis hurjempaa vauhtia kuin kolaamatonta lunta meidän etupihalle. Eilen koko arsenaali pääsi käyttöön kun jouduin etsimään iltavuorossa itselleni satunnaisen ohjaajan, ja satuin valitsemaan huonosti.

Lentäjäkoulutuksen pääsyvaatimuksena on sosiaalinen taitavuus ja kyky työskennellä kenen tahansa kanssa täysillä henkilökemioista huolimatta. Minusta se kuuluisi pääsyvaatimuksena meidänkin alalle, ja onneksi kaikki opiskelijakollegat täyttävät nämä salaiset laatuvaatimukseni :D Eilisiltainen ohjaajani ei sen sijaan tuntunut tätä sisäistäneen. Kätilönä hän oli toki hyvä ja pätevä, mutta ohjaustaidon puute onnistui himmentämään sitäkin. Vaikka yritin heti vuoron alusta kasvattaa itselleni tuhat tuntosarvea päähän, jotenkin onnistuin ärsyttämään ohjaajani jotakuinkin kaikella mitä tein. Jos kysyin, kysyin tyhmiä, jos en kysynyt, olin tyhmä kun en kysynyt tarpeeksi. Asiat tein tietenkin väärin ja palkaksi sain ivallisen tai joskus jopa veemäisen tekohymyn. Itsellä oli itsekuri -ja hillintä kovalla koitoksella, mutta ylpeänä itsestäni voin kertoa, että hermot pitivät ja työskentelin mielestäni oikein ammattitaitoisesti koko iltavuoron ohjaajasta huolimatta, tosin täyttä osaamistani en oikein päässyt näyttämään, olisin pystynyt parempaankin. Asiallisesti kuitenkin hoidin vuoron loppuun ja totesin oppineeni tästäkin jotain. Harmillista tapauksessa on se, että tässä selkeni myös raadollisesti kuinka pienistä asioista meidän, tulevien ammattilaisten osaaminen ja oppiminen on kiinni - ohjaaja ratkaisee paljon. Tämän kyseisen henkilön ohjauksessa alusta asti olleena en luultavasti osaisi puoliakaan siitä mitä nyt, ja ammatillisen kasvun sekä ammattitaidon karttumisen olisi voinut unohtaa kokonaan.
Itse pohdin kovasti vielä sitäkin, olisiko meillä menneet vain henkilökemiat ristiin, mutta sain vahvistusta aavistuksilleni kun menin loppuillasta vastaamaan kutsuun huoneesta, johon en illan aikana ollut juuri ehtinyt astua omien potilaideni hoitamiselta. Viiden minuutin ystävällisen juttelun jälkeen kummatkin huoneen äidit itkien tilittivät sitä kuinka vihasivat hirveää tylyä iltavuoron kätilöä ja toivoivat kovasti mukavampaa yöksi. Raportilla ohjaajani sitten totesi yökölle että "nämä äidit ovat vähän herkällä mielellä vauvan bilihoitojen takia". Kappas, kun kerran pistit sen merkille, niin et sitten kuitenkaan ammattilaisena viitsinyt käyttäytyä hienotunteisesti? Hän oli äitien kertoman mukaan käyttäytynyt tylysti koko illan ja vastaillut kysymyksiinkin kumman nuivasti, ikäänkuin se nyt ei edes kuuluisi tähän työhön.. Onneksi nämä äidit saivat hyvän yökön jolle ilomielin luovutin heidät, ja kävin vielä tänään kurkkaamassa huoneessa, niin paremmalla mielellä olivat ja kotiin lähdössä.

Tänään pääsin sitten ensimmäistä kertaa tutustumaan synnytyssaliin, jiihaa! Kuten minut henkilökohtaisesti tuntevat tietävät, kaikki ällöt eritteet ovat aina olleet sydäntäni lähellä.. ei vaan. Kaikenmoisia eritteitä kyllä näkyi, ja ihan vain leuhkiakseni mainitsen, että pääsin aamun aikana näkemään uudelleensynnyttäjän pikaisen kolmen työnnön synnytyksen, ensisynnyttäjän imukuppisynnytyksen ja vielä siihen päälle seurasin olan yli, kun vuoden edellä oleva kätilöopiskelija pääsi ompelemaan ensimmäisen episiotomiansa. Tehokas aamu siis! Salin puolella työskentely oli jotenkin samaan aikaan vähemmän ja enemmän dramaattista kuin etukäteen osasin ajatella. Itse työskentely oli paljon vähemmän dramaattista, mutta eritteitä ja muuta sotkua tuli enemmän kuin tajusinkaan. Yllättävän paljon oli myös laitteilla ja väleineillä hifistelyä :D Huoneet oli kuitenkin kivempia kuin kuvittelin, ehkä voisin sittenkin harkita synnyttäväni Keski-Suomessa. Jos siis pääsisin heti ykköspäivänä kotiin lysynä, tietenkin. :) Hurjan jännä päivä kaikkinensa ja sen jälkeen olinkin aivan lopussa. Jaksoin silti käydä ostamassa Anttilasta punaisen kaitaliinan, että tuntuis enemmän joululta. Ja Tiimarista kynttilöitä. Nyt jaksan taas kaamoksen yli :>

P.S. En juurikaan ole iltavuoroihminen, ja yli kaiken vihaan illasta aamuun siirtymistä. Eilinen vuoro oli ilta ja tämänpäiväinen aamu, mikä olisi aiheuttanut suurta ärtymystä ellei olisi ollut kahta näin.. erilaista vuoroa kuin normaalisti. Kuitenkaan en osannut nukkua yöllä ja näin kammottavia työpainajaisia.. En tykkää. Ainut miinuspuoli mitä olen tästä työstä löytänyt :D

P.P.S. Yritin pitää eritteiden määrän tekstissä vähäisenä kunnioituksesta herkkävatsaisia lukijoita kohtaan. Toivottavasti onnistuin.