Nyt on harjoittelua jäljellä enää kaksi vuoroa! Ikävä tulee koko synnytysvuodeosastoa - se on niin miun paikka. Jäisin sinne vaikka kuinka pitkäksi aikaa... Toisaalta on myös kiva palata kouluun joulun jälkeen, kun suuntaavat opinnot alkavat. Edessä siis viiden(?) viikon tiukka teoriarupeama ja sitten naistentautien osastolle taas harjoitteluun helmikuussa. Sen jälkeen jälleen luvassa teoriaa, sitten useamman viikon loma ja keväällä taas pidempi harjoittelu.
Nuo teoriarupeamat kyllä kiinnostavat kerrankin yhtä paljon kuin edessä olevat harjoittelut (ehkä jopa enemmän kuin tuo naistentautien harkka). Kerrankin tietää että edessä on vain ja ainoastaan tiukkaa opiskelua oman varsinaisen alan aiheista, eikä tarvitse puolinukuksissa koittaa kuunnella
yhdentekeviä tärkeitä ja
tylsiä opettavaisia luentoja esimerkiksi geriatriasta (vanhuksia), sisätaudeista tai inkontinenssista. Kyllä, tiedän että myös nuo asiat ovat tärkeitä, sairaanhoitajan kuuluu ne hallita ja osa niistä liittyy jotenkin myös kätilön työhön. Suoraan sanottuna en kuitenkaan aio enkä halua työskennellä sairaanhoitajana kuin äärimmäisen pakon edessä, sillä minusta tulee
kätilö ja sitä varten tässä koulussa jaksan kököttää. Lisäksi vasta nyt, kun näen konkreettisesti kuinka monet aiemmin opetellut asiat liittyvät kätilön työhön, jaksan oikeasti kiinnostua niistä, ja hyötyisin niistä luennoista
nyt aika paljon enemmän kuin vuosi-pari sitten, jolloin en jaksanut kuolemaksenikaan ymmärtää miksi näitä asioita on jauhettava. Kyllähän inkontinenssi, haavanhoito ja vaikkapa masennusläkkeet ovat asioita, jotka tulevat eteen kätilöllekin usein. Miksei meitä motivoitu vuosi sitten kertomalla tätä?
Joka tapauksessa nykyisestä harjoittelupaikastani olen nauttinut, oppinut ja saanut irti enemmän kuin koskaan kouluaikanani, ehkä enemmän kuin koko elämäni aikana olen neljässä viikossa oppinut. Aika on käytetty tehokkaasti ja kyllä vain, harjoittelun tavoitteet ovat täyttyneet ja koen, että lapsivuoteisen naisen ja vastasyntyneen lapsen hoitotyön perusasiat ovat minulla vahvasti hallussa kaikkine tasoineen. Vauvoja tulee ikävä, mutta oikeasti myös äitejä - koen puhdasta iloa aina onnistuessani hyvin ohjauksessa, nähdessäni vanhempien ja vauvan välisen suhteen kehittyvän jo lyhyenä sairaalassaoloaikana ja kotiuttaessani perheen, jonka vahvasti uskon selviytyvän hienosti kotona vauva-arjessa. Tunnen riemua huomatessani, kuinka paljon hyvää voin tehdä laittaessani koko persoonani peliin työskennessäni: kuinka paljon pienet asiat merkitsevät, kuinka hymyllä voi pelastaa jonkun päivän ja kuinka rehellinen kehu kohottaa itsetuntoa.
Tämä taisi olla sitä paljon puhuttua ammatillista kasvua. ... :>
Kaiken harkkakiireen keskellä en ole ehtinyt keskittyä jouluun paljoakaan, mikä on sopinut mainiosti. Asuntoa siivoilin pikkuhiljaa huone kerrallaan parin viikon ajan, kunnes pikkujouluillan aamuna (vapaalla) rykäisin loppukirin, imuroin&pyyhin koko kämpän ja ripustin jouluverhot sekä asiaankuuluvia
härpäkkeitä koristeita ympäri taloa. Nyt olen onnistunut pitämään siivotut paikat myös puhtaina, ja jouluisessa kodissa on kiva olla kun pääsee töistä :) Joululahjoja en tänä vuonna ostanut hiljalleen tissutellen pitkin syksyä kuten ennen, vaan kypsyttelin niitä vain ajatusten tasolla viime tippaan, kunnes tänään ostin kaiken yhdellä rykäisyllä tarkan listan kanssa. Aikaa kului silti parisen tuntia, mutta olin tyytyväinen: entisen päämäärättömän kaupoissa harhailun sijaan poimin ideat lahjojensaajilta itseltään yhdistettynä mainoslehtisten kiivaaseen selailuun, ja kun viimein ryhdyin itse toimeen, tarvitsi lahjat vain "käydä hakemassa". Aika toimiva konsepti!
Ainoa siivousta kaipaava paikka talossa jäljellä on oma työpöytäni laatikoineen, papereineen ja päällysineen. Nyt taidan kuitenkin läväyttää Dexterin ruudulle pyörimään ja lämmittää glögiä, pöydän ehtinee siivota joskus toistekin. Tänään on jo joulushoppailtu, se saa riittää!
Jälkihuomautus: meillä ei berliininshoppailuista johtuen osteta tänä jouluna tässä liitossa keskinäisiä joululahjoja ollenkaan - miten ihanan vapauttavaa! Siispä lahjat ostettiin vain muulle perheelle.
P.S. Hassu pikkujuttu - olen ruvennut vahingossa "siviilissä"" eli vapaallakin kysymään ihmisiltä keskustelun päätteeksi "onko kaikki muuten hyvin?". Tämä on kirvoittanut jonkin verran kummaksuvia katseita, mutta onneksi ihmiset ovat ymmärtäväisiä. En sentään ole tivannut vielä keltään, tarvitsevatko kipulääkettä/kuinka rinnat voivat/millaista vuoto on. :D siitä saattaisi joku jo loukkaantuakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti